Dec 31, 2011

Lupauksia ensi vuodelle

Odotan jo innolla pian Kaarnassa alkavaa alkuillan uuden vuoden lounasta siskoni ja yhteisten ystävien kesken. Päivä tuntuu muutenkin olevan odotusta täynnä ja loppuillalle on sitten luvassa hauskoja juhlia. Kun katson ajassa taaksepäin kuluneen vuoden tapahtumia, tuntuu siltä, että tämä vuosi on kulunut ennätyksellisen nopeasti. Vuoteen mahtuu paljon hyviä muistoja ja onnistumisia, joista henkilökohtaisesti muutamina tärkeimpinä pidän graduaiheen vahvistumista ja työstämistä, kandidaatiksi valmistumista pääaineestani, kesän purjehdusreissua Ruotsin ja Suomen rannikolla, Kanye Westin upeaa keikkaa Flow-festivaaleilla, Ravintolapäivään osallistumista, ihanista kesäpiknikeistä ystävien kanssa nauttimista, yhteisten ystäviemme ihania häitä Kuopiossa, uusien, ihanien ystävien saamista elämääni, terveellisten elämäntapojen vakiinnuttamista, omaa henkistä kasvua sekä tietenkin tämän blogin perustamista. Vuoden lopulle suuntautui tieto siitä, että aloitan täysin uusissa, mielenkiintoisissa työtehtävissä ensi vuoden alusta alkaen ja suuntaan uusiin haasteisiin avoimin mielin. Kiitos myös vanhoille kollegoilleni yhteisistä, mukavista hetkistä!

Olen nyt vajaan vuoden ajan kirjoittanut tätä blogia päiväkirjamaisesti fiilispohjalta omasta elämästäni, tyylistäni, ajatuksistani ja innostuksen kohteistani. Blogin pitäminen on ollut opettavaista monella tavalla ja vahvistanut mielestäni oman tyylin selkeytymistä sekä parantanut konkreettisesti oman luovan kirjoittamisen taitoa ja tietoteknistä osaamista. Seuraan aktiivisesti myös monien muiden bloggareiden kirjoituksia ja olen sitä kautta saanut paljon kullanarvoisia vinkkejä, ideoita ja inspiraatiota. Koen blogin pitämisen olevan harrastus, joka rikastuttaa omaa elämääni ja jättää ihania muistoja. Toivottavasti blogista on ollut iloa myös kaikille Teille lukijoille!

Uudelle vuodelle 2012 lupaan:

1. Haastaa itseni tekemään säännöllisesti hyviä tekoja ja auttamaan muita
2. Olla hyvä ystävä
3. Kehittyä ammatillisesti 
4. Valmistua maisteriksi yliopistosta
5. Muistaa nauraa ja nauttia elämästä ja arjen iloista
6. Kehittyä bloggarina ja pyrkiä tuottamaan blogin kautta iloa myös kaikille sen lukijoille
7. Noudattaa terveellisiä elämäntapoja ja ravintorikasta ruokavaliota
8. Aloittaa uuden harrastuksen
9. Matkustaa johonkin kohteeseen, jossa en ole vielä käynyt
10. Olla onnellinen ja elää jokaisessa hetkessä täysillä

Toivon myös kommentteja siitä, miten blogia voisi jatkossa kehittää entistä paremmaksi ja mitä aihealueita haluaisitte täällä erityisesti käsiteltävän. Palataan siis ensi vuoden puolella, nyt upeaa, säihkyvää ja onnellista uutta vuotta 2012!!!

SHARE:

Dec 13, 2011

My style icons

Iloista alkanutta viikkoa kaikille! Toivottavasti viikonloppunne sujui mukavissa merkeissä, itselläni oli ainakin ihanaa aikaa lauantaina vanhojen lukioystävieni seurassa herkkujen äärellä iskuskellen ja kuulumisia vaihtaen. Lisää pikkujouluja on vielä tiedossa ja myös uudenvuoden aaton suunnitelmien tarkentaminen olisi kohta ajankohtaista. Henkilökohtaisesti harmittaa, että eräästä nettikaupasta tilaamani paljettimekko saapuu vasta tammikuun puolelle, joten se ei ihan uuden vuoden bileisiin ennätä :( No, täytyy keksiä jokin muu ratkaisu asiaan.

Tämän kertainen postaus käsittelee muutamaa naista, jotka ovat itselleni toimineet kaikkien aikojen suurimpina tyylikkyyden, äärimmäisen huolitellun olemuksen, kauneuden ja naisellisuuden tyyli-ikoneinan ja oman tyylin inspiraation lähteinä. Ensimmäiseksi on ihan pakko mainita upea Grace Kelly, jonka kauneutta ja aistillista tyylikkyyttä ei voi olla ihailematta. Gracen luottovarustukseen kuuluivat usein helmi- tai timanttikorut, punaiset huulet, räätälöidyt, yksinkertaiset leikkaukset, laadukkaat materiaalit ja aina huolitellut hiukset ja meikki. Näillä asusteilla ja olemuksella ei yksinkertaisesti voi mennä pieleen ja sirot, pienet helmikorvakorut ovat yleensä myös oma valintani arki- ja juhlakäytössä. Myös tietynlainen minimalismi, jolla korostetaan vaatteiden leikkauksia ja materiaaleja, on purrut omaan tyyliini entistä tiukemmin viime aikoina.


Toinen todella kaunis, hieman boheemimpaa tyyliä edustanut tyyli-ikonini on legendaarinen Brigitte Bardot. Muhkeista huulistaan ja pitkistä ja vallattomista kiharoistaan tunnettu kaunotar hallitsi klassisen nudehuulet ja tummat silmät-lookin täydellisesti. Viekoittelevat kissarajaukset ovat vieläkin ajankohtaiset, etenkin naisellisessa juhlameikissä käytettyinä. Bardot oli mielestäni tavallaan oman aikansa hipsterityttö, todellinen luonnonlapsi, jonka kauneus on vielä näinä päivinä näitä kuvia katsoessa mykistävää.


Kolmas pitkäaikainen tyyli-idolini on Britannian lahja maailmalle eli Sienna Miller, jolla on nykyisin sisarensa kanssa myös oma vaatemallisto. Ihastelen etenkin Siennan harkitun huoletonta ja luonnollista meikkiä, upeita hiuksia ja ihanan boheemia, mutta silti tyylikästä pukeutumista. Juhlatilaisuuksiin Sienna punaa usein huulensa kirkkaanpunaisella sävyllä, josta olen saanut nykyiseen omaan iltalookkiini vaikutteita.


Neljäs ja tuorein tyylini innoittaja on ruotsalaismalli Elsa Hosk, jota on nähty viime aikoina paljon etenkin Guessin mainoskampanjoissa. Skandinaavisen vaalea, sinisilmäinen ja siron tyttömäinen Elsa pukeutuu hyvin myös vapaa-ajalla ja tykkään hänen harmonisesta, usein mustan sävyjä painottavista asukokonaisuuksistaan. Elsan hyvin hoidettu ja hehkuva iho ja luonnollinen meikki on antaa myös inspiraatiota, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa.



Hyvää yötä ja kauniita ajatuksia alkaneeseen viikkoon!
SHARE:

Dec 9, 2011

X-mas wishlist

Tänään on ollut kaikin puolin ihana ja rentouttava vapaapäivä! Tapasin pikaisesti vanhan kollegani M:n Kansakoulunkadun Proffsilla ja sen jälkeen siirryimme ystäväni H:n kanssa Café Esplanadille kahvittelemaan ja herkuttelemaan runsailla salaateilla. Omaan versiooni valitsin proteiinipainotteisesti kanaa ja savulohimoussea kermaviilikastikkeella, jolla nälkä on pysynyt kurissa koko päivän aamuisen munakkaan jälkeen. Esplanadilta suuntasin itsekseni Akateemiseen kirjakauppaan bongailemaan joululahjaideoita ja selailemaan tuoreita kirjauutuuksia. Lauren Conradin Style-kirja on ehdottomasti mukana joulun toivelistallani, samoin Jean Lapiduksen Luksuselämää-kirja. Ottaisin mielelläni kirjahyllyyni myös Sinkkuelämää-sarjan käsikirjoittaneen Candace Bushnellin uutuuden sekä muotibloggari ja toimittaja Sofi Fahrmanin Elsas hemlighet-kirjan.



Kivoja joululahjaideoita perheenjäsenille löytyikin Stockmannilta runsaasti. Itselleni himoitsin erityisesti tummanviolettia Stockmann Silkin silkkipyjamaa, joka tuntui ihanan ylelliseltä. Oikeasti tarvitsisin tuonne talvimyrskyyn kunnon villapipon joko mustan tai harmaan sävyisenä. Yhtä potentiaalista, mustan sävyistä yksilöä pohdinkin, mutta päätin jatkaa vielä etsintöjä.


Stockalla kierrellessäni hankin myös viime hetken tarvikkeet huomenna vietettäviin perinteisiin lukioporukkamme pikkujouluihin. Kotiin päästyäni innostuin vielä laatimaan leikkihenkisen himotuslistan joulun lahjatoiveistani. Ihanaa viikonloppua kaikille ja palataan taas!

Lahjalistalle kokosin mm. Mulberryn mustan nahkaisen kalenterin, kirjoja ja Elle-lehden vuosikerran,  mustan tai harmaan villamyssyn, mineraalimeikkejä, Calvin Kleinin laadukkaat alusvaatteet, LV:n iPhone-kotelon ja kiiltonahkaisen Alma-laukun, Marc Jacobsin ihanan rannekorun sekä parfyymeistä omat ikisuosikkini Victor & Rolfin Flowerbombin, Thierry Muglerin Angelin ja Cuccin Cucci-tuoksun.
SHARE:

Dec 8, 2011

Karppaajan jouluherkku

Vierähtipä marraskuu nopeasti ja nyt ollaan jo toista viikkoa joulukuun puolella! Sitä, että jouluun on enää runsaat pari viikkoa aikaa, on vaikea uskoa etenkin täällä sateisessa Helsingissä. Ankeasta säästä huolimatta on kiva fiilistellä joulun odotusta ja viettää aikaa läheisten kanssa. Viime viikonloppu oli kyllä mitä mahtavin, kun perjantaina kokoonnuimme luokseni viettämään hulvatonta viini- ja juustoiltaa, josta matka jatkui Namuun. Lauantaina taas suuntasimme eräiden vuosijuhlien silliaamiaisbrunssille Karhusaaren hulppeaan vanhaan kartanoon. Loppuiltaa vietimme yhteisten ystäviemme pikkujouluissa keskustassa ja ilta huipentui Teatterin tanssilattialle. Muutama päivä sitten vietettyä Suomen itsenäisyyspäivää juhlistimme hieman rauhallisemmissa tunnelmissa kotona uusia etanapannujani testaillen ja Linnan juhlia seuraten. Jenni Vartiainen oli kyllä mielestäni illan hehkein ilmestys upeassa oranssinsävyisessä puvussaan!

Mutta nyt tarkemmin kehittelemästäni jouluherkusta, johon blogin otsikkokin viittaa. Kyseessä on raejuustosta, maitorahkasta, turkkilaisesta jogurtista, kanelista ja luumu-rusinakeitosta valmistettu "karppaajan riisipuuro". Tämä herkku soveltuu erinomaisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota enemmän ja vähemmän tiukasti noudattaville esimerkiksi herkulliseksi aamu- tai välipalaksi ja toki muillekin. Tässä vielä resepti yhden hengen annokseen:

Karppaajan jouluherkku

0,5 dl maitorahkaa
1 dl raejuustoa
2 rkl turkkilaista jogurttia
kanelia ja Valion luumu-rusinakeittoa maun mukaan




Luumu-rusinakeiton voi halutessaan jättää pois tai laimentaa sitä hiukan sen melko korkean sokeripitoisuuden vuoksi (tästä pieni miinus). Harmi, että Valiolla on kyseinen mehukeitto ainoastaan sesonkimakuna, sillä niin ihanan jouluisen maun se tuo.

Koitan päivitellä blogia taas tiheämpään tahtiin, vaikka kiireitä riittääkin :) Ihanaa loppuviikkoa kaikille!
SHARE:

Nov 24, 2011

Joulutunnelmaa kotiin

Eilisillasta alkaen Helsingissä kovaa puhaltanut tuuli ja masentavan sateinen sää sai haikailemaan auringonvalon perään. Onneksi näin joulun aikaan ihanan kodikasta fiilistä ja samalla terapeuttista keinovaloa voi luoda erilaisten jouluvalojen ja kynttilöiden avulla. En pidä liian vilkkuvista tai muuten mielestäni liian kitchiltä tuntuvista värivaloista ja oikeat kynttilät toimivat joulufiiliksen luomisessa parhaiten. Koska en halua ostaa ainoastaan tiettyyn sesonkiin sopivaa sisustusmateriaalia (turhaa ja vaatii tilaa varastointiin), täytyy joulun sisustuselementtien sopia myös merihenkiseen sisustustyyliini. Juuri nyt olen inspiroitunut ihanista lyhdyistä, joita on tänä jouluna ihanan laajasti tarjolla eri väreissä ja eri kokoisina. Lyhdyt luovat jotenkin kartanohenkistä fiilistä ja valkoisen joulun tunnelmaa. Tässä muutamia ihanuuksia, jotka voisin mallata sisustukseeni:


photos all over press

Paljastan myöhemmin, millaisia joulutunnelmaan johdattavia sisustushankintoja tein tänään ja laitan myös kuvamateriaalia nyt illalla saadun siivousvimman jäljiltä raikkaasta pikkukodistani. Hyvää yötä ja ihanaa pian alkavaa viikonloppua! Tässä vielä loppuun päivän piristyslause, joka olisi hyvä muistaa etenkin näinä synkähköinä talvipäivinä.


SHARE:

Nov 21, 2011

Mineral make-up

Huh, olipa jännittävä Huippumalli haussa-jakso, jossa selvisi, että Helen ja Anna-Sofia ovat lopullinen finaalikaksikko. Ensi maanantain jakso on ihan pakko nähdä! Mutta nyt hieman asiaa mineraalimeikeistä, joita olen nopeasti jo eräässä aiemmassa Everyday Minerals-kokeilupakettia käsitelleessä postauksessani sivunnut. Olen miltei koko henkilökohtaisen meikkaushistoriani ajan käyttänyt voidemaista, juoksevaa meikkivoidetta, mutta nyt noin nelisen viikkoa mineraalimeikkipohjaa kokeilleena en enää palaisi vanhaan. Tämä siksi, että koen mineraalimeikkipohjan olevan luonnollisempi, kuulaampi ja paremmin omaan ihon sävyyn sopiva. Mineraalimeikkipohja pysyy itselläni myös siistimpänä ja vähemmän kiiltelevänä normaaliin meikkivoiteella (entinen suosikkini oli Max Factorin Xperience-meikkivoide sävyssä 50 Beige Linen) tehtyyn pohjaan verrattuna. Myös ihon kunto on konkreettisesti parantunut ja koen ihon hengittävän ja voivan paremmin mineraalien käyttäjäksi siirryttyäni.

Ainoa miinus mineraalimeikkiä tehtäessä on mielestäni se, että jauhemaisen meikkivoiteen annostelu on välillä hieman hankalaa ja väriä saattaa tulla käytössäni olevaan kabuki-levityssiveltimeen hieman liikaa. Myös oikean sävyn löytäminen tuotti aluksi päänvaivaa ja siksi en heti Jenkeistä Everyday Mineralsin-kokeilupakkausta testatessani ollut kovinkaan innostunut. Monet sävyt olivat itselleni liian keltaisia, mutta onneksi pakkaus sisälsi hieman vaaleamman sävyn, Light Neutral, jolla saa loihdittua puolimatan, hieman kuultavan pohjan. Sitä olen sekoittanut kaapista löytyneen, jo kauan sitten hankitun L´Orealin True Match minerals W4 Beige Doré-meikkivoidepuuterin kanssa luodakseni sopivan sävyisen meikkipohjan.

Everyday Mineralsilla on valmiita, viisi sävyä sisältäviä ja 5 dollaria kustantavia Try Me-kokeilusettejä. Omani oli muistaakseni Medium Matte, jossa monet sävyt ovat tällä hetkellä liian tummia. Klikkaamalla kuvaa pääset Everyday Mineralsin sivuille:


Kokeilupakkaus on nyt miltei loppuun käytetty ja siksi halusin testata myös toisen merkin, ystäväni H:n vinkkaaman Mineralissiman mineraalimeikkejä, joita on hehkutettu laadullisesti Bare Minerals-meikkien kaltaiseksi, mutta edullisemmaksi mineraalimeikkisarjaksi. Mineralissiman sivuille pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa:


Mineralissimalta tilasin kokeilukoossa talveksi iholleni toivottavasti sopivan vaaleat meikkipohjasävyt 1.0 Ivory sekä 1.2 Neutral Light. Näytteet tulevat 1 gramman purkeissa ja maksavat ainoastaan 1,75 €/kpl. Lisäksi tilasin kokeiluun All over mineraalipuuterit-kategoriaan kuuluvan Youth Dew-ihonheleytyspuuterin. Nettisivuilla olevan kuvauksen mukaan vastaa tämä himmeä, vaaleanpunertava kevyt puuteri heleyttää väsyneennäköistä ihoa ja vastaa ominaisuuksiltaan Bare Minerals®:in Radiancea. Tuotetta voidaan käyttää koko kasvoilla, poskilla, silmillä, meikkipuuterin alla tai päällä. Kokeilupurkki on 1 gramman painoinen ja maksaa 2,50 €.


Mineralissima meikkipuuteri sävy 1.0 Ivory



Mineralissima meikkipuuteri sävy 1.2 Neutral Light

Mineralissima All over-meikkipuuteri sävy Youth Dew

Lisää kokemuksiani Mineralissiman meikeistä on tulossa, kunhan paketti Hollannista saapuu. Vinkkinä vielä loppuun, että eilen ihanaa Karkkipäivä-blogia luettuani sain tiedon, että Lily Lolon-mineraalimeikkejä on nykyisin mahdollista tilata suomalaisesta Biodelly.comista hyvin edulliseen hintaan. Ihanaa iltaa ja palataan taas!
SHARE:

Nov 19, 2011

Valmiina vuoden ekoihin pikkujouluihin

Eilisen leffarentoilun jälkeen päivä starttasi tänään aamulenkillä, etkoilusuunnitelmien tarkentamisella, kynsien huollolla ja illan asukokonaisuuden pähkäilyllä. Kuvaa illan asukokonaisuudestani  tulossa siis myöhemmin :) Tein Polyvorella muutaman inspiraatiokollaasin pikkujoulukauden juhlapukeutumisesta ja asusteista. Mustalla, punaiselle, nuden tai metallivärien sävyillä ei yleensä voi epäonnistua pahasti ja tässä eri suunnittelijoiden kokoelmista bongatut omat suosikkini:




Mekkokollaasin vasemman puoleinen ylin musta mekko on muuten H&M:n Versace for H&M-mallistoa eli vinkkinä kaikille kiinnostuneille, jos sitä jossain H&M:n myymälöistä olisi vielä saatavilla.

Loistavaa lauantai-iltaa kaikille!
SHARE:

Nov 18, 2011

Twilight night!

Tiedän, että Twilight-elokuvien fanikunta koostuu pääasiassa alle parikymppisistä teinitytöistä, mutta vampyyreissä on aina ollut mielestäni jotain mystisen kiehtovaa. Varsinkin, jos vampyyrielokuvan yhteen päärooliin palkataan jumalaisen komea Robert Pattinson. Pidän myös muista Twilight-saagan näyttelijävalinnoista, kuten Kristen Stewartista, Taylor Lautnerista, Jackson Rathbonesta ja Nikki Reedista, joita ilman tänäänkään ensi-iltansa saava Twilight - Breaking Dawn part 1-elokuva ei olisi ollut mahdollinen. Tänään en ensi-iltaan ehtinyt, sillä on ihana lepäillä vaihteeksi kotona elokuvien ja popcornien parissa rentoutuen ja virkistävästä jalkakylvystä nautiskellen. Huomenna vietetään myös firman sekä hyvien ystäväni I:n ja A:n tahoillaan järjestämiä pikkujouluja, joten sinnekin on ihan hyvä säästellä voimia :) Kaikki aiemmat Twilight-elokuvat nähneenä uusinta ei kuitenkaan missään nimessä voi jättää väliin, joten varasin liput tyttöjen leffailtaan ensi viikolle. Can't wait!


Tässä lopuksi vielä linkki elokuvan virallisille sivuille, joilla voi katsella upeita trailereita ja näyttelijähaastatteluja. Ihanaa perjantai-iltaa ja rentouttavaa ja romanttista viikonloppua kaikille!
SHARE:

Nov 17, 2011

Official day: The very best of Versace for H&M

Tänään 17. marraskuuta julkaistiin valikoiduissa H&M-myymälöissä The very best of Versace for H&M-kokoelma, jota oli tietenkin pakko rynnistää töiden jälkeen Aleksin myymälään ihastelemaan, ihmettelemään ja hypistelemään. Olin saanut kokoelmasta ensimakua ruotsalaisjätin nettisivujen kautta, mutta vasta livenä vaatteet ja asusteet nähtyään pystyy mielestäni todella arvioimaan, miten ne omaan tyyliin istuisivat. Mainoskuvissa kaikki kun näyttää usein kiiltokuvamaisen täydelliseltä.

Kokoelma oli mielenkiintoinen ja erittäin värikylläinen. Graafisia printtejä ja kuvioita oli paljon, samoin värikkäitä yksityiskohtia ja metallisomisteita, erityisesti 80-luvun henkistä kultaa. Monet asut toivat mieleen 80-luvun etelänmatkat, japanilaiset kimonot, värien ilotulitusta hehkuvan jet set-glamourin, Madonnan sekä Lady Gagan omaperäiset asusteet. Itse innostuin eniten ihanista, mokkaisista korkonilkkureista sekä mustasta Baby Doll-mekosta, jossa oli hyvin taidokas leikkaus. Tässä kuvamateriaalia päivältä:

                 
Näitä himoitsin, mutta eivät vielä päätyneet kassalle asti



Ja tällainen asukokonaisuus oli päällä tänään. Elän selkeästi musta-harmaata kautta, kun etsin katseellani ainoastaan noiden kahden sävyn värisiä vaatekappaleita. Varsin värikylläisen kesän jälkeen olenkin päättänyt pysytellä hillityn skandinaavihenkisessä, simppelissä väri- ja muotokielessä. Ainakin toistaiseksi ;)

Nahkatakki ja hame Mango, paita Zara, huivi ja laukku Spl, kengät Brooklyn

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!
SHARE:
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig