07/06/2012

Aamupaloja

Välillä on ihana nauttia kiireetön ja herkullinen aamupala tai brunssi, jonka valmistamiseen käytetään aikaa ja vaivaa. Yleensä tähän ylellisyyteen on mahdollisuus lähinnä viikonloppuisin, sillä ainakaan itselläni ei arkikiireessä aamuisin ole aikaa napata muuta kuin jotain pientä mukaan. Tässä fiiliksiä eräästä kivasta aamupalahetkestä, johon liittyy ihania muistoja. Tarjolla oli feta-pinaattimunakasta, croissantteja, tuoreita sämpylöitä, vuohenjuustoa, kurkkua, paprikaa, vadelmahilloa, voita, appelsiinimehua, myslijogurttia, tummapaahdettua kahvia sekä ranskalaista kuohujuomaa. Tällaisia aamupaloja ei tietenkään ole edes järkevää syödä päivittäin, vaan säästää herkuttelut esimerkiksi leppoisiin lauantaiaamuihin.




Arkisin nautin yleensä maitorahkaa erilaisilla lisukkeilla terästettynä ja maitokahvia tai vihreää teetä. Näin kesäisin lisään maitorahkaan yleensä tuoreita mansikoita, aprikooseja, kirsikoita tai sitten erilaisia pähkinöitä. Terveellistä, hyvää ja pitää nälän lounaaseen asti hyvin loitolla!


Onko teillä hyviä aamupalavinkkejä, joilla saisi vaihtelua joka päiväisiin arkirutiineihin? :)
SHARE:

2 kommenttia

  1. Suvi Rauhala-Heikkinen6/07/2012

    Sekoitahan rahkaan hieman turkkilaista jogurttia. Saat vielä täyttävämmän aamupalan ja se tuo hyvää makuakin. Luen aina sun blogin. Se on mainio.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Suvi kivasta kommentista, tulipa hyvä fiilis heti aamusta!
    Testaan ehdottomasti maitorahkan ja turkkilaisen jogurtin sekoituksen mansikoilla. Turkkilaisen jogurtin kermainen koostumus on kyllä niin nam! :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig