28/06/2012

Childhood memories

Päätin tehdä vähän erityyppisen postauksen tällä kertaa. Inspiraatio tähän syntyi, kun selailin vanhoja valokuvia lapsuuden valokuva-arkistosta. Olen muuttamassa heinäkuun aikana ja tarkoitus on pikkuhiljaa pakata kaikki huonekalut, kirjat, astiat, vaatteet, laukut ja muu viime vuosien aikana pieneen töölöläisyksiööni kertynyt omaisuuteni.

Halusin laittaa tänne blogiin muutaman valikoidun lapsuuskuvani, sillä itse olen aina todella kiinnostunut näkemään, millaisia tuntemani ihmiset ovat olleet lapsina ennen kuin heistä on tullut niitä persoonia, joihin olen vanhemmalla iällä saanut tutustua :)  Tämän postauksen kautta opitte ehkä tuntemaan minut myös bloggarina paremmin ja ihania muistoja aina kiva jakaa.

Löysin vanhan valokuva-albumin välistä tämän kuvan, joka on otettu heti syntymäni jälkeen sairaalassa. Ihana tuo 80-luvun pinkki tutti!


Tässä istuskelemme äitini kanssa nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä maalla. Meillä on vaatteetkin hauskasti matchattu vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyin.


Tämä on virallinen 1-vuotispotrettini. Hiukset olivat vaaleat jo tuolloin, mutta niiden pituudessa ja paksuudessa oli vielä toivomisen varaa.


Tästä kuvasta pidän ihan mielettömästi! Kuvassa vasemmalta eteenpäin minä, siskoni O ja siskoni L.
Ihanat siskot ja hauskaa on ollut jo tuolloin! 



Tämä kuva on yksi päiväkodissa otetuista virallisista valokuvista. Punainen on ollut yksi lemppariväreistäni aina!



Tämä kuva otettiin päiväkodin lopuilla, ennen kouluun siirtymistä. Hauska katsoa, miten vuodet ovat vierineet ja muoti muuttunut sinä aikana melkoisen paljon. Bongaatteko minut kuvasta?:)


Sadepäivin ratoksi olen päättänyt ottaa projektin, jonka aikana käyn läpi vanhat valokuvat ja arkistoin ne paikoilleen. Samalla olisi ihana saada päätökseen muutama kesken oleva pokkari. Nyt aurinkoista päivää ja palaillaan!
SHARE:

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia, niin suloisia tyttöjä! Ja kaunis tämä blogisi, mutta eihän sinusta ja tyylistäsi voi muuta saadakaan! :) Ihanaa kesää sinulle Laura <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos aivan ihanasta kommentista <3 Sinullakin on niin kaunis blogi, josta on ihana lukea kuulumisisi :) Ihanaa kesää myöskin, kaunis!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tuli niin kiva fiilis, kun katseli lapsuuskuvia, että halusin laittaa ne tännekin :)

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig