Sep 24, 2013

CHICISIMO - Real fashion on real people!

Hello! Tänään haluan jakaa kanssamme erään mainion jutun, jonka löysin vasta hiljattain. Kyseessä on Chicisimo -niminen sivusto, jossa tavalliset ihmiset esittelevät omia asukokonaisuuksiaan. Tarjolla on todella inspiroivia kokonaisuuksia ja täältä saa nopean silmäyksen myös monien suosittujen blogien asukuviin.

Yksi nerokas lisäominaisuus tekee sivustosta vielä paremman: tyylejä ja asukokonaisuuksia voi hakea haluamastaan maasta! Valittavana on Yhdysvaltojen lisäksi Aasia, Eurooppa, Afrikka, Latinalaisen Amerikan maat, Uusi-Seelanti ja Australia. Oikeasti, how cool is that! On kiva kurkistaa esimerkiksi länsinaapurimme katumuotiin, Pariisin tyylikkäiden ranskattarien lookkeihin tai Atlantin taakse. Vinkkinä omien kokemusteni pohjalta suosittelen vilkaisemaan Espanjan katumuotiin - näyttää uskomattoman hyvältä!


Sivustolta voi hakea tyylejä myös brändin ja tuotekategorian (esim. hameet, takit jne.) mukaan. On ihana katselle vaatteita oikeiden ihmisten, ei moneen kertaan photoshoppattujen mallien, päällä. Vaatteista ja asusteista saa näin heti todellisen kuvan ja esimerkiksi omalla hankintalistalla olevan käsilaukun koosta tai takin istuvuudesta saa heti realistisemman käsityksen verrattuna useiden nettikauppojen standardimallikuviin.


Chicisimo tarjoaa uskomattoman upeita kuvia, joista ammetaa pakostakin vinkkejä omaan pukeutumiseen, erilaisten elementtien yhdistelyyn ja asustamiseen. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän sivustoon, joka koukuttaa nopeasti!
SHARE:

Sep 22, 2013

Wanted: Red check scarf

Iloista sunnuntai-iltaa kaikille! Viikonloppu on sujunut oikein mallikkaasti ja tänään on ollut aikaa pitää pienimuotoinen home spa-sessio ja tutustua vähän tarkemmin syksyn muotiin netissä surffaillen. Rento päivä kaiken kaikkiaan, toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu myöskin!

Tämä syksynä olen mustan värin lisäksi hurahtanut totaalisesti ruutuihin. Viime viikolla kaivelin jo kaapista esiin J.Crewn ruutukuvioidun vekkihameeni, joka on ollut kovassa käytössä mustiin ja tummansinisiin asusteisiin yhdistettynä. Koitan saada siitä teille pikaisesti asukuvia, joita jo täällä kaipailtiinkin :) Mutta nyt haluan vaatekaappiini lisää ruutuja kaulahuivin muodossa. Hakusessa on punainen ruutukaulahuivi, jollainen on hiljattain Kenzankin blogissa vilahtanut. Ruutuhuivi tuo mielestäni kivan syksyisen säväyksen muuten neutraalin sävyiseen asukokonaisuuteen ja antaa kasvoille lämpöä. Ja talvella punainen ihanuus näyttää erityisen hyvältä mustaan villakangastakkiin yhdistettynä!



Inspiroiduin ylläolevista asukuvista ja muutamia lupaavia yksilöitä löytyi kuin löytyikin pienellä googlettelulla. Pienemmälle budjetille liikkeellä olevalle on tarjolla muun muassa Gina Tricotin ja BikBokin ruutuhuivit ja hieman arvokkaampaa mallia etsivälle löytyy ainakin Asoksen valikoimassa myynnissä oleva miesten Ralph Lauren -huivi. Upea on tietysti myös Burberryn klassikkohuivi, joka näyttää ihanan raikkaalta juuri tuossa punaisen sävyssä! Mikä näistä toimii teistä parhaiten?



SHARE:

Sep 17, 2013

White chocolate & cinnamon mousse with warm fruits

Tänään jaan teille uskomattoman herkullisen jälkiruokareseptin, jota testasin hiljattain. Lämpimät, hunajalla ja voilla terästetyt hedelmät valkosuklaamoussen kanssa nimittäin todella sulavat suussa! Kanelilla maustettu valkosuklaamousse sopii hyvin myös syksyisen omenapiirakan kanssa ja miksei banaanilettujenkin lisukkeena tarjottavaksi.

Moussen reseptin nappasin alunperin Kotiliedestä, mutta muokkasin sitä itse hieman. Alkuperäisessä reseptissä moussen kanssa tarjottiin omenoita ja erilaisia marjoja, mutta omaan versiooni valitsin omenoita ja eksoottisia hedelmiä: papayaa, ananasta ja mangoa.



Kanelilla maustettu valkosuklaamousse ja lämpimiä hedelmiä (4 annosta)
3 omenaa
noin 300 g papayaa, ananasta ja mangoa (pakasteena tai tuoreena)
1 rkl voita
2 rkl hunajaa
6-8 lehteä sitruunabasilikaa tai sitruunamelissaa

Valkosuklaamousse:
1,5 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
100 g tuorejuustoa
1 tl kanelia

1. Aloita valmistamalla kaneli-valkosuklaamousse. Paloittele suklaa pieniksi kuutioiksi. Kiehauta kattilassa puoli desilitraa kermaa. Nosta kattila liedeltä ja lisää paloiteltu valkosuklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut täysin.


2. Vaahdota loppu kerma (1 dl) kulhossa. Vaahdota erillisessä kulhossa huoneenlämpöinen tuorejuusto ja sekoita joukkoon valkosuklaaseos. Lisää kermavaahto pienissä erissä varovasti nostellen. Mausta valmis mousse kanelilla ja laita jääkaappiin viilentymään.



3. Paloittele omenat ja ota pakastehedelmät kulhoon sulamaan hieman. Kuumenna wokkipannu, lisää voi ja paista ensin jäiset hedelmät. Lisää omenapalat ja hunaja ja kuumenna vielä hetki. Nosta pannu syrjään, peitä kannella ja anna jäähtyä hetki.



4. Annostele hedelmät kulhoon ja koristele sitruunabasilikalla tai sitruunamelissalla ennen tarjoilua. Lusikoi valkosuklaamousse annoskulhoihin ja nauti yhdessä hedelmien ja kahvikupposen kera.




Syksyisiä herkkuhetkiä ja palataan pian!
SHARE:

Sep 16, 2013

All BLACK with a twist

Lueskelin menneenä viikonloppuna Voilá Viola -blogin inspiroivaa nahkahameita käsittelevää postausta ja iskin siellä silmäni erityisesti tähän kokonaisuuteen. Pure perfection! Tämä yksinkertaisen tyylikäs look on paitsi elegantti, myös käytännöllinen ja helposti itselle toteutettavissa oleva kokonaisuus. Vastaanvanlaisen kokonaisuuden aion ehdottomasti tänä syksynä toteuttaa! Hankintalistalla on tosin vielä tähän kokonaisuuteen tarvittava, hieman A-linjainen (teko)nahkahame, joka näyttää upealta tumman yläosan kanssa. Monelta teistä lukijoista löytyykin varmasti asun viimeistelyyn tarvittavat mustat nilkkurit, musta nahkalaukku ja muhkea statement-kaulakoru, mutta alla vielä muutama ihanuus Zalandon valikoimasta, joilla voi halutun lookin luoda:


1. Statement-koru StyleR by post (täältä), 2. Laukku Dune (täältä), 3. Nilkkurit CAFéNOIR (täältä), 4. Neulepaita See u Soon (täältä), 5. Nahkahame Mint & Berry (täältä)


Itselläni on jo pidempään ollut "musta kausi" pukeutumisessa, sillä tummat sävyt sopivat ihanasti viilenevään säähän ja pimeneviin iltoihin. Lempivärini ovatkin mustan lisäksi juuri nyt tummansininen, viininpunainen ja kirkkaanpunainen ja samaan väriskaalaan olen sävyttänyt useina päivinä kynnet ja huulimeikin. Muutamia syksyisiä hankintoja tulossa esittelyyn tarkemmin myöhemmin, kirpeän syksyistä alkanutta viikkoa teille ja palataan!
SHARE:

Sep 11, 2013

3 x black boots

Katsastin hiljattain läpi Zaran kenkävalikoimaa ja muutama herkullinen uutuus osui erityisesti silmääni. All black -linjalla mennään tällä kertaa, koska mustat kengät ovat ne mielestäni ne kaikkein monikäyttöisimmät ja helpoimmin erilaisiin asuihin yhdistettävät jalkineet näin syksyisin. Mustat kengät ovat aina tyylikäs valinta ja mielestäni ne ovat erityisen ihanat tummien pillifarkkujen, nahkahousujen tai mustien sukkahousujen ja hameen kaverina.

Zaran Chelsea-nilkkurit ovat sofistikoituneet, yksinkertaisen tyylikkäät nahkakengät farkkujen ja hameen kaveriksi. Nämä sopisivat mielestäni loistavasti jakun, vekkihameen, neuleen ja mustien sukkahousujen kanssa yhdistettäväksi. Kotiutin nämä viime viikolla vaatekaappiini ja ne ovat osoittautuneet superihaniksi työkäytöön ja kaupungilla tepasteluun. Tämänhetkiset syyslempparikenkäni ehdottomasti! Vinkkinä mainittakoon, että myös Acnen ja Asoksen valikoimista löytyy hyvin samantyylisiä yksinkertaisen tyylikkäitä nilkkureita.


Zaran biker-tyyliset, tyylikkäät bootsit kultaisilla yksityiskohdilla ja näyttävällä vetoketjulla ovat tarpeeksi rajut, mutta samalla sopivan hillityt arkikäyttöön ja toimistoon. Näiden kanssa pukisin nahkatakin, vahapintaiset pillifarkut ja rennon college- tai t-paidan.


Koska ylipolven saappaat ovat tämän syksyn ja talven ehdoton must have -asuste, löytyy myös Zaran valikomasta upea pari mokkaisia ylipolvensaappaita. Linjakkaat ja tyylikkäät saappaat, jotka sopivat upeasti tiukkojen housujen, farkkujen ja mekon ja tummien sukkahousujen kanssa yhdistettäväksi. Jalan linja säilyy kauniina, eikä "katkea" hameen ja mekon helman yltäessä lähelle saappaiden rajaa. Jos mokkanahka materiaalina ei innosta, löytyy mm. H&M:n valikoimasta nahkaisia, hieman jykevämmällä korolla varustettuja ylipolvensaappaita.



Näillä kehtaa kulkea juhlavimmissakin tilaisuuksissa ja kaikki sopivat hyvin klassista tyyliä täydentämään!
SHARE:

Sep 10, 2013

Wanted: Sailor coat

Moni teistä on varmaan huomannut jo useamman naistenlehden välissä vilahdelleen mainoskuvan, jossa H&M:n syyskampanjaa tähdittävä Gisele Bündchen poseeraa upea laivastonsininen kipparitakki yllään. Itselleni kuva iski ja lujaa ja herätti henkiin toiveen täydellisen kipparitakin löytämisestä. Klassista tummansinistä ja kultanappista kipparitakkia olen himoinnut jo useamman vuoden ajan, mutta sopivaa yksilöä en ole vielä onnistunut löytämään. Olisiko tämä H&M:n yksilö sellainen? Sovittamaan sitä on ehdottomasti päästävä, kunhan tämä ihanuus saapuu ketjun myymälöihin! 




Oletteko jo muuten tehneet syksyisiä vaatehankintoja? Itselläni alkaa lämpimistä keleistä huolimatta olemaan sen verran syksyinen fiilis, että pikkuhiljaa olisi kiva kaivella jo saappaat ja takit kaapista käyttöön ja viikata kesävaatteet odottamaan ensi vuotta. Muutama syksyhankinta onkin jo tehty, lisää niistä myöhemmin ja palaillaan! 

SHARE:

Sep 4, 2013

Key looks: Fall - Winter 2013/14

Se on nyt sitten virallista: syksy on täällä kuukauden vaihtumisen myötä. Joka vuosi odotan mielenkiinnolla, mitä alkavan syksyn ja talven muoti tuo tullessaan. Kurkistus Lontoon, New Yorkin, Pariisin, Milanon ja Tukholman muotiviikkojen tarjontaan paljastaa, että tämä syksynä pukeudutaan musta-valkoiseen väricomboon, ryhdikkäisiin sotilaallisiin päällystakkeihin, tweedin kaltaisiin ylellisiin materiaaleihin ja nahkaan päästä varpaisiin.

Milanon muotiviikoilla loistivat vahvat, etnisin vivahtein koristellut kuosit, kiiltävät materiaalit ja ylellinen nahka. Versacen näytöksessä nähtiin myös räiskyvää keltaista, joka piristää varmasti siihen rohkeasti pukeutuvan syysilmettä! Dieselin näytöksessä lavalle marssitettiin pelkistetyn maskuliiniisia asukokonaisuuksia, joista viehätyin kovasti. Särmää asuihin toivat Christian Louboutinin aloittamaa niittilaukkuvillitystä henkivät, terävin piikkiniitein koristellut laukut.



Moschinon ja Burberryn näytöksissä esillä olivat erityisesti upeat, armeijalta vaikutteita saaneet päällystakit. Pariisin muotiviikoilla esitelty Chanelin mallisto henki modernia naisellisuutta ja jatkoi Chanelille tunnusmaisten upeiden tweedkankaisten asujen linjaa. Ihania utuisen pehmeitä kokonaisuuksia merkin luksustyyliin mieltyneille on siis tarjolla tänäkin vuonna. Dior ja Michael Kors marssittivat lavalle yksinkertaisiin, mustanpuhuviin asuihin pukeutuneet mallinsa ja huomio kiinnittyi erityisesti Diorin moderniin nahkamekkoon, joka oli nykyaikainen versio perinteisestä juhla-asusta. Myös musta-valkoisia asukokonaisuuksia nähtiin tänä syksynä paljon. Altuzarran näytöksessä nähtiin myös kauden nouseva trendi: korostetut olkapäät ja epäsymmetriset leikkaukset.




Muotiviikkojen tarjonnan pohjalta voidaan todeta, että tänä syksynä toimivat koristeelliset more is more -kokonaisuudet, joiden vastapainona nähdään pelkistettyjä, modernia herraintyyliä henkiviä asuja. Värikartalla pintansa pitää musta, jonka rinnalla nähdään räiskyvää keltaista, punaista, valkoista, harmaan sävyjä sekä lämmintä kamelinruskeaa. Itseäni materiaaleista miellyttää etenkin nahka, jonka käytössä ei tänä syksynä ja talvena tarvitse säästellä! Päivitä vaatekaappiisi siis nahkaiset pöksyt tai hame yhdistettynä trendikkäisiin (ylipolven)saappaisiin ja sotilaalliseen takkiin ja pärjäät niillä pitkälle.

Lisää kuulumisia mm. syksyn kosmetiikkauutuuksista tulossa täällä blogin puolella pian, pysykäähän kuulolla!


SHARE:
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig