02/04/2015

MAALISKUUN ASUT

lloista alkanutta huhtikuuta ja lähestyvää pääsiäistä! Maaliskuussa sain aktivoiduttua blogin ja erityisesti asukuvien suhteen ja tällä kertaa luvassa on pieni kertaus kuukauden lookeista. Toivottavasti kuluva kevät tulee olemaan vähintään yhtä suotuisa ulkokuvaukseen kuin maaliskuun aurinkoinen puoliväli. Tarkoitus olisi nimittäin saada jatkossakin mahdollisimman kattavasti kuvia päivittäisitä asukokonaisuuksistani.

Yhteenvetona maaliskuun asuista voi sanoa, että pitkälti tummien sävyjen, erityisesti mustan, ympärille rakennetuilla kokonaisuuksilla mentiin, mutta pienen piristävän poikkeuksen tähän toi kanarianlinnunkeltaisella jakulla ja leopöksyillä maustettu look viime viikonlopulta. Oma suosikkini onkin ehdottomasti se tai sitten ylimpänä vasemmalla näkyvä, Mangon viitan ja niittikorkkareiden yhdistelmä. Mitä näistä lookeista miellyttää teitä eniten?


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig