Oct 27, 2016

I LOVE ME -MESSUJEN PARHAAT PALAT


Luomuraakasuklaata, superfoodeja, hiustenhoitotuotteita, kosmetiikkaa, muotinäytöksiä, silmälasien sovittelua...kaikkea tätä oli viime viikonloppuni täynnä! Ja hei mitä suurimmat pahoittelut pitkäksi venyneestä blogihiljaisuudesta. Näin äitiyslomalla ollessani tarkoitukseni oli päivitellä blogia ahkerasti, mutta kävi niin, että sain kamalan influenssan, jonka seurauksena lepäilin kotona ja juoksin lääkärissä kolmen ja puolen viikon ajan. Olo oli järkyttävä ja välillä meinasi usko loppua, kun muutenkin ollaan näin loppuvaiheessa odotusta ja olisi ollut kiva päästä vähän ulkoilemaan ja nauttimaan keskustalounaista näin viime hetkinä ennen uuden perheenjäsenen saapumista. Onneksi nyt ollaan taas elävien kirjoissa ja eilenhän meillä oli babyn laskettu aika, kuten osa varmasti Instagramista huomasikin. Toistaiseksi pieni antaa vielä odotuttaa itseään ja tälle päivälle olenkin suunnitellut kivaa ohjelmaa Viini ja Ruoka sekä Kirjamessujen muodossa. 

Palataan nyt kuitenkin viime viikonloppuun, jolloin Helsingin Messukeskuksessa vietettiin Viini ja Ruoka -messujen ohella ehdottomiin lempparitapahtumiini lukeutuvia I love me -messuja! Suuntasin messupäivän viettoon tänä vuonna aiempien vuosien kokemuksista viisastuneena jo perjantaina, koska ajattelin siten välttää pahimmat ruuhkat, jotka yleensä ajoittuvat lauantai-iltapäivään. Päivä alkoi todella mielenkiintoisella pressitilaisuudella, jossa käytiin aluksi läpi suomalaisten silmälasien, piilolinssien ja aurinkolasien käyttöä. Lopuksi päästiin sitten tositoimiin ja Synsamin stailistin käsittelyyn sovittelemaan mieluisia ja omaan lookiin sopivia silmälasikehyksiä. Muutamat ihanat tuttavuudet sieltä bongasinkin ja nyt todella himottaisi kyllä lähteä kehysostoksille! Ensi vuoden silmälasimuoti ottaa muuten voimakkaasti vaikutteita 90-luvulta ja hengettöminä tunnetut kevyt metallikehysmallit erityisesti keltakullan ja kuparin sävyissä ovat todella suosittuja. Rinnalla jatkavat 60- ja 70-lukujen tyylistä annentavat värikkäät kehykset maanläheisissä sävyissä, kuten vihreän ja ruskean murretuissa väreissä. Myös aurinkolasimaailmasta, muun muassa Ray-Banin Aviator-mallista inspiraatioita saaneet kehykset ovat vahvassa nousussa oleva trendi.


Minulta löytyy tällä hetkellä kotoa melko perinteiset, yläosasta mustasankaiset lasit, joissa alaosa on kehyksetön. Käytän niitä lähinnä kotona ollessani, kun haluan antaa silmieni levätä. Yleensä suosin kuitenkin piilolinssejä ja olenkin niiden todellinen suurkuluttaja! Vuosien varrella on tullut testattua myös erilaisia värillisiä linssejä tummanruskeasta kirkkaansiniseen, vihreään ja nykyisin käytössäni oleviin merensinisiin linsseihin. Oma silmieni väri on tumma siniharmaa ja jotenkin kaipaan linssien tuomaa syvyyttä ja lisätummutta niihin. Toisaalta välillä on päiviä, jolloin oma silmien väri tuntuu parhaalta mahdolliselta ja pähkäilen, siirtyisinkö sittenkin värittömiin linsseihin. First world problems indeed :)

Piilolinssipähkäilyiden ohella olen jo pidempään miettinyt, että olisi kiva omistaa yhdet tai useammat vähän persoonallisemmat silmälasit, joita voisi käyttää ja vaihdella muiden asusteiden tapaan päivän ja fiiliksen mukaan. Samalla silmät saisivat levätä entistä enemmän, koska erityisesti näyttöpäätteen ääressä istuminen kuivattaa silmiä ikävästi. Kuvassa näkyvät Face A Facen kehykset ovat auttamatta minulle ihan liian leveät, mutta muuten ihastuin niihin todella! Puuterinen leokuosi tuo kasvoille särmää ja se on helppo yhdistää esimerkiksi mustan, beigen, valkoisen, tummansinisen ja harmaan sävyihin -  juuri niihin sävyihin, joita etenkin näin syksyisin ja talvisin suosin päivittäisessä pukeutumisessani.  Nämä kehykset sirommassa koossa olisivat siis enemmän kuin tervetulleet täydentämään silmälasikokoelmaani.


Silmälasisovittelusta jatkoin lounaan jälkeen matkaa itse messualueelle ja siellä suuntasin ensimmäiseksi hyvinvointiin ja ravintoon keskittyneelle näyttelyalueelle, jossa isoilla ständeillä näyttävästi edustivat mm. Foodin ja Puhdistamo. Molemmilla ständeillä oli erinomaisia messutarjouksia tutuista superfoodeista ja tällä kertaa mukaan lähti pussillinen Foodinin Opti-MSM -hiutaleita. Tuote on erinomainen ravintolisä tukemaan ihon, hiusten ja nivelten hyvinvointia ja tuoteselosteen mukaan Foodinin hiutaleet ovat markkinoiden puhtain muoto OptiMSM:stä, sillä ne eivät sisällä kosteudenpoistajia tai paakkuuntumisenestoaineita. 

MSM:ää olen käyttänyt aiemminkin, mutta nyt se oli päässyt kotoa loppumaan ja halusin aktivoitua sen kanssa uudelleen. Raskauden myötä ihoni on voinut superhyvin ja muuttunut sileämmäksi ja kuultavammaksi. En tiedä, onko syynä vähämaitoinen ruokavalio, hormonit vai aktiivinen hedelmien, vihannesten ja marjojen syöminen, mutta haluan ehdottomasti, että tuo muutos jää pysyväksi vauvan synnyttyä. Juuri nyt minulla on menossa myös totaalinen hiustentehohoitoprojekti, jonka seurauksena toivon saavani kasvatettua entistä terveemmät, pidemmät ja kauttaaltaan hyvinvoivat kutrit. Terveellinen ruokavalio on tässä mielestäni ihan ehdoton juttu ja lisäksi nautin säännöllisesti vahvaa biotiinia, sinkkiä sekä kollageenia. Ja tietysti myös tuota MSM:ää. Olen onnistunut myös kasvattamaan hiusten pesuvälin joka toiseen tai vaihdellen kolmanteen päivään ja huomannut sen parantaneen hiusteni kuntoa huomattavasti. Lisää juttua hiusten kasvatusprojektista ja hyväksi havaitsemistani seikoista on tulossa vielä lähiaikoina.

Tänä vuonna messuilla oli panostettu selkästi erityisesti luonnonkosmetiikkaan ja kehon hyvinvointiin liittyviin ständeihin. Erilaisia raaka- ja proteiinipatukoita oli maistettavana usealla valmistajalla ja omaan ostoskassiini päätyivät lopulta kotimaisen Goodion kauniisti pakatut, käsintehdyt luomuraakasuklaat. Messuilla maistelin sarjan uusinta tulokasta, Goodion ja ginistään tutun Kyrö Distillery Companyn kanssa yhteistyössä ideoimaa Cranmary-suklaata, joka sisältää mm. rosmariinia, karpaloa ja giniä. Ihan superhyvää! Testattavaksi päätyivät myös Goodion Cool Mint -ja Blueberry -suklaat. Näistä kannatusta kotona sai erityisesti ihanan mustikkainen Blueberry.


Hiusten hoitoon liittyen hyödynsin messuilla loistavan tarjouksen ja hankin jenkkiläisen Macadamia Professional -sarjan kosteuttavan Nourishing Moisture Masque -tehonaamion ja Nourishing Moisture Oil Treatment -hiusöljyn mukavaan 15 euron yhteishintaan. Täytyy sanoa, että hinta oli enemmän kuin kohdillaan, sillä sarjan pelkkä naamio kustantaa mm. Headbangerin nettikaupassa yli kolmekymppiä. Ja se yllätti, kuinka hyviä nämä tuotteet muutaman käyttökerran kokemuksen perusteella ovat! Olen nimittäin hiustenhoitotuotteiden suhteen aika kranttu ja tiedän heti, toimiiko jokin omaan tukkaani vai ei. Naamiota olen käyttänyt nyt kahdesti ja hiuksista huomaa jo eron - huikea kiilto, pehmeys ja hiukset tuntuvat terveemmiltä. Hiusöljyä olen lisäillyt sekä pyyhekuivaan että kuivaan tukkaan ja toimii erinomaisesti! On minusta aivan yhtä hyvä tai jopa parempi kuin aiemmin käytössä ollut öljysuosikkini - MoroccanOilin Light Treatment. Macadamia Professional -sarjan tuotteista muistin jo ostopäätöstä tehdessäni lukeneeni hyviä arvosteluja useista blogeista ja nämä macadamia -ja arganöljyä sisältävät tehotuotteet ovat tulleet kotikylppäriini jäädäkseen!


Hiustenhoidon maailmoista matka jatkui kosmetiikan pariin ja Pierre René Professional -merkin ständille. Merkki ei ollut itselleni tuttu, mutta laaja tuotevalikoima vakuutti ja etenkin kynsilakkasävyjä tuntui olevan kymmeniä erilaisia! Mukaan lähti kaksi neutraaliin päivämeikkiin soveltuvaa huultenrajauskynää, joihin olen tykästynyt kovasti. Huomasin muuten pienen googlettelun jälkeen, että kyseinen merkki on puolalainen, aivan kuten mm. Suomessa tunnetumpi Inglot, mistä ehdottomasti plussaa - siellä on meillä nimittäin sukua :) 


I love me -messujen yksi ehdottomista suosikeistani ovat joka vuosi olleet taidokkaasti järjestetyt muotinäytökset, joten tälläkin kertaa suuntasin perjantai-iltapäivän näytökseen. Teri Niitin suunnittelema näytös oli tänä vuonna synkän mahtipointinen: catwalkille oli rakennettu vesiallas, jossa mallit välillä kahlasivat ja sekä takascreenillä nähtiin hurjia aallokkoja ja meren kohinaa. Mallistot noudattelivat monella brändillä samaa tummansävyistä linjaa - mustaa nahkaa, metallinkiiltoa ja pehmeitä neulemateriaaleja oli monessa mallistossa. Oma lempparini oli Sagafursin upea mallisto, jossa nähtiin erityisesti näyttäviä, superlämpimiä ja värikkäitä päällystakkeja. 

Tällainen oli oma messukokemukseni viime viikolta ja pian suuntaan samaan osoitteeseen tutustumaan kirjauutuuksiin ja ruoka- ja viinipuolen herkkuihin. Palataan pian ja kivaa torstaita teille sateisesta kelistä huolimatta! 


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä

SHARE:
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig