Oct 11, 2017

HUIPPUTERVEELLINEN LUNCH BOWL (gluteeniton, maidoton)


Kaikenlaiset kulhoruoat eli bowlit ovat olleet jo jonkin aikaa pinnalla eikä se ole mikään ihme, sillä ne ovat yleensä sekä terveellisiä että helposti ja nopeasti syötäviä kiireen keskellä. Kiireestä lähti idea tähänkin kehittelemääni quinoa-pohjaiseen lounaskulhoon, joka on helppo valmistaa itse kotona ja ottaa vaikka mukaan töihin. Annos sisältää runsaasti proteiinia ja pitää nälän pitkään loitolla. Se on helppo muunnella muutamia raaka-aineita vaihtelemalla esimerkiksi täysin vegaaniseksi. Tonnikalan voi myös korvata tuoreella, esimerkiksi inkiväärillä marinoidulla lohella, jolloin kulho muuntautuu trendikkääksi poke bowliksi.

Tähän kulhoon valitsin tomaatilla ja basilikalla valmiiksi maustettua tofua, mutta maustamaton versio toimii myös hyvin ja sille voi antaa itse lisämakua esimerkiksi chilikastikkeella. Olen myös täysin hullaantunut edamamepapuihin, joita tilaan aina alkupalaksi sushiravintolassa syödessäni, joten tähän kulhoon lisäsin hyvin saman asian ajavia Pirkan soijapapuja, joita löytyy ainakin isoimpien markettien pakastehyllystä. Etikalla marinoitu punakaali puolestaan tuo kulhoon kivan rapeaa ja raikasta makua!

HUIPPUTERVEELLINEN LUNCH BOWL

1 hengelle

Pohja:
2 dl vettä
1 dl quinoaa

1 dl Pirkka soijapapuja (pakaste) 
100 g tonnikalapaloja öljyssä
50 g SoFine tomaatilla ja basilikalla maustettua tofua
punakaalia
punaviini- tai riisietikkaa
soijaa, suolapähkinöitä

***

Kiehauta vesi pienessä kattilassa ja lisää sekaan quinoa. Anna kiehua hiljalleen noin 10-15 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt kokonaan. Kiehauta toisessa kattilassa vesi, lisää sekaan soijapavut ja ripaus suolaa ja anna kiehua noin 4 minuutin ajan. Leikkaa seuraavaksi tofu kuutioiksi ja paista pannulla tilkassa oliiviöljyä, kunnes kuutiot ovat saaneet sopivasti väriä. Lisää päälle vielä loraus soijaa. Pilko punakaali ohuiksi siivuiksi ja laita siivut marinoitumaan hetkeksi erilliseen astiaan. Lisää sekaan noin puoli teelusikallista etikkaa. Aloita lounaskulhon kokoaminen annostelemalla kulhoon quinoa, tonnikala, soijapavut, tofukuutiot ja lopuksi marinoitunut punakaali. Ripottele päälle suolapähkinöitä ja nauti heti!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

2 comments

  1. Anonymous10/11/2017

    Näyttää superhyvältä! Tätä kokeilen -S

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista! Tämä on kyllä superterveellinen ja herkullinen lounas! :)

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig