30/03/2015

HÄIVÄHDYS KELTAISTA


Keltainen on väri, joka on tänä keväänä jälleen pinnalla vahvempana kuin pitkään aikaan. Se on myös väri, jota usein joko rakastaa tai vierastaa täysin. Itse pidän keltaisesta kovasti, vaikka suosinkin vaatteissa ja asusteissa yleensä neutraaleja sävyjä, jotka on helppo yhdistää toisiinsa. Muistelen vieläkin kaiholla monta vuotta sitteen hankkimaani kanarialinnunkeltaista Dieselin hametta, jota käytin niin paljon, että lopulta kangas hapertui sen verran ohueksi, että siitä oli pakko luopua. Sittemmin en ole keltaisesta sen kummemmin innostunut ja tällä hetkellä kaapissani on kyseistä väriä ainoastaan yksinäisen mekon ja ohuen puseron muodossa - nämäkin molemmat etelän reissuilta hankittuja löytöjä.

Juuri nyt keltainen miellyttää silmääni jälleen, ja iskin silmäni viikonlopun ostosreissulla tähän Mangon murretun keltaiseen jakkuun. En tiedä, oliko Hulluilla Päivillä ja silmissä vilisevillä Stockan haamuilla ja lähestyvällä pääsiäisellä tipuineen osuutta asiaan, mutta jotenkin tämä tuntui heti omalta. Ja mikä parasta, jakku on helppo yhdistää väripilkuksi lähestulkoon mihin asukokonaisuuteen tahansa. Jo ostohetkellä mallailin jakkua mielessäni viime kesänä hankittujen, leopardikuosisten housujeni kaveriksi raikastamaan asukokonaisuutta ja tuomaan siihen kaivattua kevätfiilistä. Lisäsin asuun mustan perustopin lisäksi vielä verkkokorkkarit ja nahkaisen ketjulaukun ja lopullisen lookin näette kuvista.




Wearing:
MANGO jakku 
H&M toppi
ZARA housut & kengät
SECOND HAND laukku



SHARE:

29/03/2015

PÖRRÖTAKKI JA KETJULAUKKU



Toivottavasti viikonloppu on sujunut siellä hyvin harmaan koleasta kelistä huolimatta. Sateisen lauantaipäivän ostoskierrosta varten päätin sonnustautua muutamaan tuoreeseen second hand -löytööni, jotka bongasin Kaivarin Kanuunasta, ehdottomalta lempparikirppikseltäni kuluneella viikolla. Tätä kuvassa näkyvää pörrötekoturkista sovittelin useampaan otteeseen, kunnes päätin, että kaapissani on vielä tilaa yhdelle (talvi)takille. Ostopäätöksen sinetöi takin hauskan epäsymmetrisesti muotoiltu helma ja raidallinen kuvionti, joka tuo takkiin sopivasti särmää. Ja ai vitsi, miten ihanan lämmin tämä onkaan päällä! Samalla reissulla iskin silmäni myös tuohon nahkaiseen, Chanel-henkiseen ketjulaukkuun, joka lienee ihan aito 80-luvun yksilö. Laukussa ihastuin laadukkaan materiaalin lisäksi sen pussimaiseen, hieman tavanomaisesta poikkeavaan muotoon ja niinpä kiikutin sen yhdessä takin kanssa kassalle. Odotan jo innolla, että pääsen mallailemaan samaista laukkua pikkumustien ja nahkashortsien kaveriksi, kun kelit tästä lämpenevät.

Nyt ihanaa sunnuntain jatkoa ja palataan taas!








Wearing:
COMME DU VRAI PARIS tekoturkistakki 
SECOND HAND laukku 
MICHAEL KORS nilkkurit
NLY farkut

SHARE:

28/03/2015

CITYLENKKARIT JA LEMPPARITAKKI



Vaikka viime päivät ovat olleet hyytävän kylmiä, innostuin kaivamaan kaapista jo esille ehdottoman lempparitakkini, joka on palvellut aktiivisessa käytössä uskollisesti jo yli kolmen vuoden ajan. Rakastan takin yksinkertaista leikkausta ja kultaisia yksityiskohtia ja se ylläni koen, että koko olemus on välittömästi astetta huolitellumpi. Takin materiaali on muuten melko ohutta villakangasta, joten se sopii se hyvin trenssityyppiseksi välikausitakiksi syksyyn ja kevääseen. Ja yhtä hyvin sekä hameen että housujen kaveriksi. Muistan, kuinka aikoinaan pohdin tämän ostamista, mutta nyt harmittaa, etten samatien hankkinut kahta samanlaista! Sen verran kovassa käytössä tämä on nimittäin ollut, että kohta alkaa olla tarvetta vastaavan malliselle uudelle tulokkaalle.

Koska takin malli on hyvin klassinen, päätin tämänkertaisessa asukokonaisuudessa leikitellä kontrasteilla. Paritin takin asiallisen rentoon farkkupaitaan, juoksutrikoisiin ja Niken Free 5.0 -lenkkareihin, jotka ovat melko tuore ostos ja tervetullut sporttinen lisä pitkälti korkokengistä koostuvaan jalkinevalikoimaani. Kenkien sävy on juuri täydellinen harmaanmusta, joten nämä tuovat kivasti kontrastia kokomustaankin asuun ja olen näitä yhdistellyt muun muassa mustan kynähameen, collegen ja paksujen sukkisten kanssa ihan toimistokäyttöönkin. Kivan ulkonäkönsä lisäksi nämä lenkkarit ovat erittäin sirot ja uskomattoman mukavat, joten täysi nappiostos ovat kyllä! Mitä mieltä olette tästä astetta rennommasta lookista?




Wearing:

ZARA takki 
DKNY laukku
NIKE lenkkarit (klik*)
GINA TRICOT juoksutrikoot 
LINDEX aurinkolasit 



* sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

03/06/2014

Favourite slip-ons



1. Tummat leokuosiset Kennel + Schmenger // 2. Vaaleat leokuosiset KMB Sorry // 3. Pythonkengät Eden
4. Mustat Rachel Zoe // 5.  Kullansävyiset Eden // 6. Ruskeat Rossano Bisconti


Kesän ehdottomasti trendikkäimmät kengät ovat slip-onit kanvaasimateriaalista tai nahkasta valmistettuina. Slip-onit näyttävät mielestäni erityisen hyviltä tiukkujen farkkujen kanssa skarppiin jakkuun tai kauluspaitaan ja neuleeseen yhdistettyinä. Omat suosikkini ovat nuo upeat vaaleat leokuosiset versiot, mutta huolisin kyllä nämä kaikki kenkäkaappiini. Hieman samantyyliset leokuosiset slip-on espadrillokset itse asiassa taannoin H&M:ltä hankinkin, mutta kaipailen vähän tukevammalla pohjalla varustettuja popoja, joita voisi sitten käyttää surutta sadekeleilläkin (Suomen kesästä kun ei koskaan tiedä...). Miellyttävätkö nämä mallit teidän silmiänne?


Iloista tiistaita ja palaillaan!

SHARE:

29/04/2014

Kesän herkullisimmat sandaalit

Naiselliset ja tyylikkäät sandaalit hehkuvat tänä kesänä kilpaa erilaisissa pastelli- ja karkkiväreissä. Oma suosikkini on sandaalimalli, jossa sandaalin lenkki tulee isovarpaan ja sitä seuraavan "kakkosvarpaan" väliin. Näiden virallinen nimi lieneekin varvassandaalit tai tuttavallisemmin läpsyt? :) Ehdoton plussa on se, että näiden kanssa ei tarvitse miettiä ärsyttävää kenkien valumista jaloista kuuman kosteallakaan kelillä, ja nämä ovat mielestäni ulkonäöltään matalista jalkineista ne kaikkein siroimmat. Kokosin Zalandon kattavasta sandaalivalikoimasta löytyvät suosikkini tähän alle. Supersuloisia kaikki, eikö vaan?

Ylärivi: Ted Baker (täältä) // Anna Field (täältä) // Even & Odd (täältä)
Alarivi: Anna Field (täältä) // Michael Kors (täältä) // Inuovo (täältä)


* postaus sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

17/04/2014

Kurkistus kenkäkaappiini


Ehdottomat lempparikenkäni tulevat tänä kesänä olemaan nyörisandaletit! Nämä mustat ja vaaleanruskeat viime aikoina H&M:n kampanjassakin vilahdelleet hittikengät ovat paitsi kauniit, myös supermukavat jalassa. Aidosta mokkanahasta valmistetut korkkarit kuuluvat Hennesin Premium Quality -mallistoon ja niissä on upea käärmenahkamainen kuviointi. Sandaletit toimivat mielestäni hyvin sekä pillifarkkujen että mekkojen kanssa, ja odottelevat jo innolla käyttöön pääsyä kenkähyllyssäni.


Satiiniset, Chérie Amour -sandaletit hankin viime syksynä Yoox.com-nettikaupan kautta erittäin mieluiseen hintaan. Nämä pääsevät myös tänä kesänä ahkeraan käyttöön etenkin vähän juhlavampiin tilaisuuksiin. Suosittelen muuten tutustumaan kyseisen merkin kenkämallistoon, jossa on yleensä toinen toistaan kauniimpia yksilöitä.


Kaapissa kiltisti korkkarikelejä odottelevat myös nämä tässä postauksessa aiemmin vilahtaneet Michael Korsin espadrilles-sandaalit ja korallinsävyiset Sam Edelmanin mokkasandaalit. Tule siis kesä jo, we are ready!


Ihanaa päivää teille ja aurinkoista alkavaa pääsiäistä!

SHARE:

14/04/2014

Leomania!

ERILAISET PRINTIT JA ELÄINKUOSIT

ovat jälleen erittäin ajankohtaisia ja niitä tullaan varmasti näkemään katukuvassa kevään ja kesän aikana varsin runsaasti. Täällä blogin puolella olen aiemminkin hehkuttanut leokuosia, josta olen pitänyt aina erityisen paljon. Toinen suosikkini eläinkuoseista on harmaanbeige käärmeennahkakuvio, jota onkin vilahdellut monien muotilehtien palstoilla varsin mukavasti. Yksi tämän hetken kuumimmista kenkätrendeistä tuntuu muuten olevan varrettomat, rennot kanvaasikengät villillä eläinkuosilla varustettuna. Mielestäni etenkin leokuosiset versiot sopivat rentoon arkilookkiin loistavasti! Pitäisiköhän käydä hankkimassa nuo H&M:n ihanuudet, mitä mieltä olette?



Reppu, kanvaasikengät ja maximekko H&M


Kivaa alkanutta viikkoa!
SHARE:

25/02/2014

New in: 2 x nude shoes

Eilisen trenssipostauksen kaltaisella vaalean beigen sävyisellä värityksellä jatketaan keväällä kengissäkin.  Lupasin nimittäin jo aiemmin esitellä muutamia Berliinin reissun hankintoja ja nyt päästään kenkäosastoon käsiksi. Taidan olla parantumaton kenkähamsteri, sillä tälläkin kertaa kotiin lähti mukaan yhteensä 4 paria: yhdet sandaalit, kahdet korkkarit ja yhdet nilkkurit, kääks! Hinnoiltaan nämä uutukaiset olivat kuitenkin sen verran edullisia, että ei näistä voi kokea huonoa omaatuntoa :)
Myönnetään, että yksi hieman arvokkaampikin (laukku)löytö tuli reissun aikana tehtyä, mutta siitä tulen kertomaan tarkemmin myöhemmin.

Rakkauteni nuden sävyisiin kenkiin on tainnut tulla jo blogissa useampaan otteeseen ilmi ja kyllä, samalla linjalla mentiin nytkin. Nuden sävyiset korkkarit ovat mielestäni etenkin paljaille säärille se kaikkein imartelevin vaihtoehto, sillä ne luovat illuusion loputtaman pitkistä gasellijaloista ja sopivat miltei mihin tahansa asukokonaisuuteen.



 Nämä kultaisin yksityiskohdin koristellut sandaalit löysin Primarkilta. Vaalea väri sointuu kauniista LV Monogram Neverfull GM:n nahkaisiin kantokahvoihin, ja lisäksi nämä ihanuudet tuntuvat supermukavilta jaloissa.



Mangon nudekorkokengät istuvat melkoisen korkeista koroista huolimatta hyvin jalkaan. Nämä ovat todella kivat esimerkiksi rentoihin farkkuihin yhdistettynä ja odottavat jo innokkaasti keväisiä katuja! Mitäs tykkäätte näistä?




Kivaa tiistaita teille ja palataan taas pian!
SHARE:

11/09/2013

3 x black boots

Katsastin hiljattain läpi Zaran kenkävalikoimaa ja muutama herkullinen uutuus osui erityisesti silmääni. All black -linjalla mennään tällä kertaa, koska mustat kengät ovat ne mielestäni ne kaikkein monikäyttöisimmät ja helpoimmin erilaisiin asuihin yhdistettävät jalkineet näin syksyisin. Mustat kengät ovat aina tyylikäs valinta ja mielestäni ne ovat erityisen ihanat tummien pillifarkkujen, nahkahousujen tai mustien sukkahousujen ja hameen kaverina.

Zaran Chelsea-nilkkurit ovat sofistikoituneet, yksinkertaisen tyylikkäät nahkakengät farkkujen ja hameen kaveriksi. Nämä sopisivat mielestäni loistavasti jakun, vekkihameen, neuleen ja mustien sukkahousujen kanssa yhdistettäväksi. Kotiutin nämä viime viikolla vaatekaappiini ja ne ovat osoittautuneet superihaniksi työkäytöön ja kaupungilla tepasteluun. Tämänhetkiset syyslempparikenkäni ehdottomasti! Vinkkinä mainittakoon, että myös Acnen ja Asoksen valikoimista löytyy hyvin samantyylisiä yksinkertaisen tyylikkäitä nilkkureita.


Zaran biker-tyyliset, tyylikkäät bootsit kultaisilla yksityiskohdilla ja näyttävällä vetoketjulla ovat tarpeeksi rajut, mutta samalla sopivan hillityt arkikäyttöön ja toimistoon. Näiden kanssa pukisin nahkatakin, vahapintaiset pillifarkut ja rennon college- tai t-paidan.


Koska ylipolven saappaat ovat tämän syksyn ja talven ehdoton must have -asuste, löytyy myös Zaran valikomasta upea pari mokkaisia ylipolvensaappaita. Linjakkaat ja tyylikkäät saappaat, jotka sopivat upeasti tiukkojen housujen, farkkujen ja mekon ja tummien sukkahousujen kanssa yhdistettäväksi. Jalan linja säilyy kauniina, eikä "katkea" hameen ja mekon helman yltäessä lähelle saappaiden rajaa. Jos mokkanahka materiaalina ei innosta, löytyy mm. H&M:n valikoimasta nahkaisia, hieman jykevämmällä korolla varustettuja ylipolvensaappaita.



Näillä kehtaa kulkea juhlavimmissakin tilaisuuksissa ja kaikki sopivat hyvin klassista tyyliä täydentämään!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig