30/11/2017

TUTUSTUMASSA CLARION HOTEL HELSINKIIN JA HAASTATTELEMASSA HUIPPUKOKKI MARCUS SAMUELSSONIA



Ciao! Viime viikolla pääsin osallistumaan todella kivaan tapahtumaan, joka järjestettiin Jätkäsaaressa sijaitsevassa Clarion Hotel Helsingissä. Paikan päällä sain kunnian tutustua huippukokki Marcus Samuelssoniin, joka oli ideoinut meille mitä herkullisimman kuuden ruokalajin menun. Ihan huikean ihana elämys! Itselleni tämä oli myös ensimmäinen vierailu viime vuonna avattuun Hotel Clarioniin, joka on puitteiltaan varsin upea kokonaisuus. Erityisesti ihastuin hotellin avaraan aulaan, kauniisti skandityyliin sisustettuun Kitchen & Table -ravintolaan, jossa nautimme lounasta sekä maisemiltaan mielettömään ylimmän kerroksen Sky Bariin. Sky Barissa napattuja asukuvia olen monista blogeista aiemmin bongaillutkin ja tila on kuulemma todella suosittu kuvauspaikka muutenkin. En yhtään ihmettele, koska avarasta ja tyylikkäästä baarista aukeaa kaunis näkymä merelle ja Helsingin ylle. Ei haitannut yhtään, vaikka vierailun ajankohdaksi sattui vähän harmaampi päivä - mieletön maisema lumosi silti ja haluan ehdottomasti tänne uudelleen nauttimaan kuumasta glögistä viimeistään joulukuun puolella!


Aloitimme Clarionin Kitchen & Table -ravintossa nauttimamme ja Marcuksen suunnitteleman lounasmenun maistelemalla alkuun Beetroot Tartaria, joka sisälsi punajuuripyreetä, piparjuuricreméä, manteleita ja tryffeleitä. Ihan mielettömän herkullista ja sisälsi juuri sellaisia komponentteja, joista itse pidän kovasti! Seuraavaksi maistelimme Grilled Forest Pizzaa, joka koostui muun muassa kanttarelleista, shalottisipuleista ja ruohosipulista. Oikeastaan kyseessä ei ollut pizza, vaan flammkuchen eli pizzan tapaan tehty avopiirakka. Siinä oli ihanan rapsakka pohja ja tykkään metsäsienistä kovasti. Flammkuchen tapaan tehdyt pizzat ovat Clarionin erikoisuus ja niitä löytyy listalta eri täyttein sesongin mukaan vaihdellen.

Alkupalat päätti K&T Veggie Slider -niminen minivegehampurilainen, joka sisälsi muun muassa portobellosieniä, vegaanista majoneesia sekä rucolaa. Maukas annos tarjottiin hauskasti syksyyn sopivan mustan hampurilaissämpylän kera.


 Marcuksen luomassa Urban Garden -menussa, jonka nautimme vierailumme aikana, keskiössä ovat kauden kasvikset. Juuri tällä hetkellä menun kasvisannoksissa on käytetty lanttua, broccolinia, grillattua sydänsalaattia sekä paahdettua kurpitsaa. Pääruokatarjoilun aloitti Little Gem -niminen, uskomattoman kauniisti rakennettu annos, joka sisälsi grillattua sydänsalaattia, paahdettua kurpitsaa, turnipsia sekä Västerbotten-juustoa. Nam!  Sen seurana nautimme The Swede -nimisen annoksen, jossa oli paahdettua parsakaalia, valkosipulia, grillattua halloumia, pannussa haudutettua kuhaa sekä supermureaa, naudan- ja porsaanlihasta valmistettua rullaa. 

Tässä vaiheessa olin jo ihan ähkyssä kaikista maistamistani annoksista, mutta vielä piti tietysti jättää tilaa jälkkärille, haha. Jälkiruokana saimme mukanani olleen pikkumiehen kanssa herkutella Big Apple -nimisellä annoksella, joka sisälsi muun muassa omenaa ja suussasulavaa sorbettia. Tämä annos osoittautui Jonatanin suosikiksi kuhan ohella.



Lounaan jälkeen minulle tarjoutui mieletön tilaisuus päästä haastattelemaan Marcusta, joten eikun tuumasta toimeen! Marcus on Etiopiassa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut maailmanlaajuisesti tunnettu huippukokki ja ravintoloitsija ja toimii New Yorkissa sijaitsevan Red Rooster -ravintolansa pääkokkina. Kokinuransa lisäksi Marcus on kirjoittanut useita erinomaisesti menestyneitä keittokirjoja niin englanniksi kuin ruotsiksikin ja lanseerasi yhdessä Clarion-hotellien kanssa Kitchen & Table -konseptin vuonna 2012. Ensimmäinen Kitchen & Table -ravintola avautui Clarion Hotel Arlanda Airportissa Ruotsissa ja sen jälkeen konseptia on otettu käyttöön kaikissa Clarion-hotelleissa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Konseptin kantavana ajatuksena on se, että syömisen tulee olla hauskaa, rentoa ja yhteisöllistä. Se näkyy myös ravintoloiden sisustuksessa, jossa on käytössä muun muassa pyöreät pöydät, joihin mahtuu isompikin seurue syömään ja viihtymään. Kaikissa Kitchen & Table -ravintoloissa ammennetaan New Yorkin monimuotoisesta ruokakulttuurista Pohjoismaisella twistillä.


Jännitin tietysti haastatteluun valmistuessani, osaanko esittää Marcukselle kysymyksiä, joita hän ei olisi jo kuullut kaikilta muilta toimittajilta. Marcus kertoi haastattelun alussa, että hänelle on itsellä lähes täsmälleen saman ikäinen poika kuin minulla, joten päädyimme sitten luontevasti jutustelemaan lapsiin ja lapsien ravitsemukseen sekä luomu- ja lähiruokaan liittyvistä jutuista. Haastattelu sujuikin tosi rennosti ja omalla painollaan ja olin otettu, kun Marcus haastattelun lomassa kehaisu juuri hankkimaani punaista pörrölaukkua. Huomatkaa muuten tuo Marcuksen huivi, jota suurena Vuitton-fanina ihastelin hänelle! Tiesittekö muuten, että Marcus on naimisissa upean malli Gate Hailen kanssa? Heillä on perheen kanssa New Yorkissa asunto lähellä Marcuksen Red Rooster -ravintolaa. Tässä Marcukselle esittämäni kysymykset ja hänen vastauksensa: 

Saatko resepteihisi inspiraatiota sosiaalisesta mediasta?
Kyllä saan, muun muassa kuvapalvelu Instagramista. Inspiroiva kuva ei välttämättä kuvaa lainkaan ruokaa, mutta jää jollain tavalla mieleen ja synnyttää ideoita.

Millaista ruokaa teillä syödään kotona lapsen kanssa ja millaisia makuja tarjoat lapsellesi?
Valmistamme vaimoni kanssa kaikki ruoat kotona itse ja tarjoamme lapsellemme sekä kiinteitä ruokia että soseita. En mausta ruokia mitenkään erityisellä tavalla, mutta valmistan lapsellemme itse muun muassa luumulla maustettua omenasosetta ja totutan häntä pikkuhiljaa erilaisiin makuyhdistelmiin.

Onko luomu- ja lähiruoan suosiminen sinulle tärkeää?
Kyllä, käytän erittäin mielelläni luomu- ja lähituotettuja raaka-aineita. Kaikkien käyttämieni raaka-aineiden ei kuitenkaan tarvitse ehdottomasti olla luomua, vaan minulle on tärkeää tukea paikallisia viljelijöitä ja tuottajia. Suosin siis erityisesti lähiruokaa!

Milloin tiesit, että sinusta tulee kokki?
Olin 16-vuotiaani harjoittelussa eräässä ravintolassa, kun tiesin, että tämä on se, mitä haluan tehdä!


Tähän loppuun vielä muutama sananen  Clarionissa nauttimistamme ihanista drinkeistä, joissa noudatetaan hotellin Zero Waiste -ajattelua. Ajattelu näkyy käytännössä muun muassa siten, että juomien valmistukseen käytetyt appelsiini- ja sitruunankuoret keitetään makusiirapiksi, jota voidaan käyttää juomien pohjana. Kuinka nerokasta! Muutenkin Clarion-hotellit ovat hyvin valveutuneita kierrätyksen ja ekologisuuden suhteen ja muun muassa ruokahävikin syntyminen pyritään minimoimaan. Meillä oli vierailun aikana maisteltava The Leftover Cocktail, Blueberry Lake sekä Recycled Collins Mocktail -nimiset, kauniisti koristellut drinkit. Pääsimme testaamaan myös Marcuksen omia nimikkoviinejä ja tykästyin kovasti maistamaani Sauvignon Blanc -rypäleistä valmistettuun Lenox 125 Marcus Samuelsson -valkoviiniin.



Kiitos vielä upeasta tapahtumasta Clarion Hotel Helsingille, Marcukselle ja Milttonille - oli ihana saada olla mukana!


SHARE:

15/11/2017

UUSI KOSMETIIKKAMERKKI MISS BEAUTY LONDON SUOMEEN


Ihanaa keskiviikkoa tyypit! Tänään ajattelin jakaa muutaman sanasen uudesta kosmetiikkamerkistä, joka rantautuu Suomeen nyt kuluvan marraskuun aikana. Kyseessä on Miss Beauty London -meikkisarja, joka on lanseerattu Iso-Britanniassa vuonna 2011 ja tulee nyt myyntiin Suomeen kaikkiin Prismoihin sekä isoihin, kosmetiikkaa myyviin S-marketteihin. Sarja sisältää yli sata erilaista tuotetta ja valikoimasta löytyvät meikkivoiteet, puuterit, poskipunat, peite-, pohjustus- ja kiinnitystuotteet, korostustuotteet, luomivärit ja luomivärikynät, silmänrajauskynät, ripsivärit, huulipunat, huulikiillot, rajauskynät sekä kynsilakat. Varsin kattava valikoima siis, josta on mahdollista löytää kaikki päivittäiseen meikkiin tarvittavat osaset! 

Miss Beauty London -sarjan tuotevalikoimassa on klassisia ja suomalaiseen ihonsävyyn sopivia värisävyä, mutta mukaan on valittu myös tämän hetken kosmetiikan suosikkituotteet, joihin kuuluvat muun muassa laadukas irtopuuteri, luomivärin pohjustusaine sekä meikin kiinnityssuihke. Nämä jokapäivät apurit auttavat pitämään meikkipohjan siistinä ja huoliteltuna. Tuotteiden hintataso on erittäin maltillinen, sillä merkin tuotteet kustantavat keskimäärin parista eurosta viiteen euroon. Kynsilakat, huulipunat, luomivärinapit ja rajauskynät irtoavan alle parilla eurolla ja sarjan hinnakkain tuote on vajaan viisi euroa kustantava Miss Beauty London Highlight & Contour Trio -muotoilupaletti. Sarjan meikkivoiteet kustantavat alle neljä euroa ja puuterit maksavat tuotteesta riippuen kolmesta neljään euroa. Vaikka sarjan tuotteiden hinnat ovat todella edulliset, luvataan niiden olevan laadukkaita. Ei paha lainkaan! On todella hienoa, että markkinoille saadaan tällaisia edullisempia meikkisarjoja lisää, sillä se madaltaa kynnystä kokeilla uusia sävyjä ja tietyn sesongin trendituotteita. Itse olen aina kovin ilahtunut, jos onnistun löytämään uuden suosikkituotteen hieman edullisemmin ja aiemmin olen tehnyt mahtavia kosmetiikkalöytöjä muun muassa saksalaisesta Essence-sarjasta. Heidän erinomaisesti pidentävää Volume Stylist 28 h -ripsiväriä olen Instagramin puolella hehkuttanutkin. 


Osallistuin eilen sarjan lanseeraustilaisuuteen, jossa paikalla oli tuttu meikkaaja Piia Hiltunen. Piian kanssa juttelimme hieman tarkemmin ripsiväreistä, kun kyselin häneltä suositusta koko päivän moitteettomana kestävästä, rasvoittuville luomille sopivasta mascarasta. Tällä hetkellä käytän normaalia ripsiväriä, sillä olen ollut pettynyt vedenkestävien ripsivärien pysyvyyteen ja kokenut niiden poistamisen ripsistä paikoin erittäin vaivalloisena. Piia suositteli kokeilemaan Miss Beauty Londonin vedenkestävää Waterproof Mascaraa ja tekemään luomille kunnon puuteroinnin pohjustusvoiteen levityksen jälkeen. Hän suositteli myös MBL:n Eyeshadow Primer -silmämeikin pohjustusvoidetta, joka tasoittaa luomen väriä ja kiinnittää luomivärin. Ongelmani on jo useamman vuoden ollut nimittäin se, että helposti rasvoittuville luomilleni jää ripsiväristä päivän mittaan pieniä pisteitä, jotka ovat todella häiritseviä. Olen testannut varmaan yli sataa eri ripsiväriä ja erilaisia luomivärin pohjustusvoiteita sitä täydellistä kuitenkaan vielä löytämättä. Toivotaan siis, että eilen testiin saamani uutuusripsiväri ja luomivärin pohjustusvoide osoittautuu tarpeisiini sopivaksi!


Pääsimme Radisson Blu Seasidessa pidetyssä lanseeraustilaisuudessa seuraamaan, kuinka Piia loihti meikin mallin kasvoille Miss Beauty Londonin suosikkituotteillaan. Erityiskehut hän antoi sarjan nestemäisille llluminating Wand -hohdevärihighlightereille, joita löytyy kolmessa eri sävyssä: kullanhohtoisena samppanjasävynä, pinkkiin taittuvana sävynä sekä lämpimän pronssisena sävynä. Vaalealle suomalaiselle iholle sopii Piian mukaan täydellisesti tuo pinkkiin taittuva sävy, jota hän levitti myös mallin kasvoille. Meikin pysyvyyden varmistamiseen Piian vinkkasi myös Miss Beauty Londonin Setting Spray -meikin kiinnityssuihkeen, joka sopii täydellisesti sateisen kelin pelastajaksi ja esimerkiksi iltameikin päälle suihkutettavaksi, kun meikin tulee kestää kauniina koko pitkän päivän ajan.


Tähän loppuun täytyy sanoa, että nyt on meikkivarastot ladattu täyteen, sillä sain kotiin testattavaksi ihanan kattavasti sarjan tuotteita. Ihastuin erityisesti sävyltään tummanpuhuvan punaisiin huulipuniin, rajauskyniin sekä kynsilakkoihin, jotka sopivat tähän pikkujoulukauteen täydellisesti. Luomivärien sävytkin osuivat ihan nappiin, sillä testattavaksi tuli kauniin ruskeita ja marjaisan liloja sävyjä, jotka ovat omia lemppareitani silmämeikissä. Tänään testiin pääsevät sarjan pohjustustuotteet - katsotaan miten käy ja lisää juttua niistä tulossa myöhemmin! Iso kiitos vielä tapahtuman järjestäjille - oli ilo olla saada olla mukana!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

09/11/2017

BABYN 1-VUOTISSYNTTÄREIDEN JUHLAHUMUA


Ihanaa torstaiaamua! Pahoittelut heti tähän alkuun hetken blogihiljaisuudesta. Olemme parhaillaan koko perheen voimin syysloman vietossa, joten tämä viikko on aikataulujen osalta vähän poikkeuksellinen. Palataan tänään kuitenkin vielä viime sunnuntain tunnelmiin, kun juhlimme Jonatanin ensimmäistä syntymäpäivää lähipiirin kera. Halusimme pitää ensimmäiset synttärit vain perhepiirin ja kummien kesken kotonamme, ja tämä ratkaisu toimikin loistavasti. Vieraita oli paikalla juuri sopivasti ja iloinen puheensorina ja rento juhlatunnelma täytti sunnuntaina kotimme. Mukana menossa oli myös Jonatanin muutama oma babykaveri, joihin olemme saaneet iloksemme kunnian tututustua tämän vauvavuoden aikana.  Iso kiitos vielä kaikille paikalla olleille - olen kiitollinen siitä, kuinka ihanat muistot pikkuherrallemme ja meille vanhemmille jäi tästä ihka ensimmäisestä synttäripäivästä.


Koska Jonatan on syntynyt marraskuun alussa, on synttärijuhliin helppo käyttää Halloween-teemaa, jota alkuksi kovasti mietinkin jo täle vuodelle. Tällä kertaa päädyin kuitenkin vähän neutraalimpaan kultateemaan - säästetään sitä Halloween-huumailua tuleville vuosille :) Tänä vuonna kullansävyisten koristeiden lisäki teemassa näkyivät kylpyankat, jotka ovat osoittautuneet Jonatanin suosikeiksi jo ensimmäisistä kuukausista lähtien. Itse leipomassani synttärikakussa oli perinteisen kynttilän lisäksi kaksi ankkaa, jotka ilahduttivat kovasti pientä juhlijaa. Juhlajuomana meillä oli teemaan sopivat magnum-pullolliset ihanan raikasta Villa Conchi -kuohuvaa, jota tarjosin aiemmin jo babyshower-kutsuillani. Hyväksi osittautunut cava sai siis jatkoa ja tykkäsin kovasti noista juhlavan tyylikkäistä magnum-pulloista, joilla mies yllätti hankkimalla ne omatoimisesti ennen juhlia.

Synttärikakun halusin leipoa itse ja tällä kertaa käytin täyteenä mangososetta, vaniljavanukasta sekä banaania. Vaahtokarkinmakuinen valkoinen valmis sokerimassa muotoitui hyvin kakun päälle ja muotoilin siitä kakun päälle lisäksi lehdenmallisia koristeita. Ja kylpyankat ovat mukana menossa, tottakai!


Yksi ehdoton juttu, jonka halusin juhlapäiväksi tilata, oli ykkösen mallinen kultainen foliopallo, joka löytyi Pop-up kemut -nimisestä suloisesta myymälästä Eerikinkadulta. Sieltä löysin myös ihanat kullansävyiset paperikruunut. 


Pieni päivänsankari sai juhlapäivän kunniaksi maistaa ensimmäistä kertaa elämässään täytekakkua ja tykkäsi mausta heti! 


Kakun ohella synttäritarjoiluihin kuului caesarsalaattia, itse tehtyä palapizzaa, appelsiinin makuisia cupcakeja ja pop corneja. Kullansävyiset kertakäyttöaterimet ja lautaset löysin Flying Tigerista, jossa on todella kattava valikoima kaikenlaisia juhlatarvikkeita ja koristeita. Tältä näytti meidän mimimiehemme ensimmäinen syntymäpäivä - oli ikimuistoista ja kiitos vielä kaikille vieraille!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

01/11/2017

ERDEM X H&M - OMAT SUOSIKIT MALLISTOSTA


Huomenna 2. marraskuuta lanseerataan H&M:n tämän vuotinen designeryhteistyömallisto ja tämä vuonna se on lontoolaissuunnittelija Erdem Moralıoğlun käsialaa. Englannin maaseudusta inspiraationsa saanut mallisto sisältää runsaasti upeita yksityiskohtia: pitsiä, kukkaprinttiä ja rusetteja. Myös vaatteiden hienostuneet leikkaukset ja tarkka räätälöinti tekee mallistosta erityisen. Suomessa Erdem x H&M -tuotteita voi ostaa Helsingin Aleksanterinkadun ja Forumin H&M-myymälöistä sekä verkkokaupasta huomenna klo 8 alkaen. Pohdin vielä, jaksanko vaunujen kanssa lähteä aamuryysikseen jonottamaan vai koitanko saada H&M:n verkkokaupasta haluamani jutut napattua.

Itselleni Erdem ei ole suunnittelijana niin tuttu, kuin aiempin vuosien yhteistyömallistojen Kenzo, Balmain tai Versace, mutta kyllä tästäkin mallistosta löytyy monta herkkua, jotka haluaisin vaatekaappiini! Kokosin tähän alle omat suosikkini Erdem x H&M -mallistosta ja etenkin asustepuolelta löytyy monta ihanaa juttua, muun muassa nuo rusettikorvakorut, kukkakuvioidut sukkahousut sekä kaunis, sinisävyinen silkkihuivi. Myös Chanel-henkinen ruutujakku ja siihen sopiva hame ovat aivan ihanat! Leokuosinen takki rusettiyksityiskohdalla olisi taas ihana talven statement-takiksi. Mitä mieltä te olette mallistosta ja aiotteko huomenna suunnata Erdem x H&M -ostoksille?



1. Takki (199€) 2. Korvakorut (34,99€) 3. Pitsipaita (99€) 4. Mekko (199€)
5. Housut (99€) 6. Jakku (149€) 7. Hame (79,99€) 8. Kengät (179€)
9. Sukkahousut (19,99€) 10. Silkkihuivi (29,99€)


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

29/10/2017

VIIKONLOPUN KUULUMISIA


Tämäkin viikonloppu on kulunut pitkälti Messukeskuksessa messuhumussa viime viikonlopun tapaan. Olimme perjantaina perheen kanssa vierailemassa I love me -messujen rinnalla suosikkitapahtumiini kuuluvilla Viini&Ruoka -messuilla ja ehdimme kierrellä ständejä tehokkaasti kahden tunnin ajan. Elintarviketieteilijänä minua kiinnostaa aina tutustua uusiin ruokatrendeihin ja uutuustuotteisiin, joista messuilla oli edustettuna muun muassa nyt erittäin kovassa nosteessa olevan korealaisen keittiön maustepastoja ja kastikkeita. Vanhaan tuttuun tapaan messuilla oli tälläkin kertaa erittäin laaja valikoima eri juusto- ja leikkelevalmistajien tuotteita, joista ihastuin erityisesti Kolatun Juustolan paistettuun munajuustoon - ihan mielettömän hyvää ja ihana tapa tarjoilla uudella tavalla perinteistä tuotetta. Menee ehdottomasti testiin salaatin kera nautittavaksi. Ostin kotiinviemisiksi myös Kolatun savujuustoa sekä ihanaa Valma-brietä, joka on täydellisen hyvää kylmän valkoviinin tai kuohuvan kaverina.

Yksi messujen näyttävimmistä ständeistä oli ehdottomasti Maku Kitchen Lifen osasto, jolla pääsi ihastelemaan tyylikkäitä keittiö- ja kattaustarvikkeita. Maku Kitchenin osastolta löytyi messutarjouksena myös mm. sous vide -keitin, jota jäimme vakavasti harkitsemaan. Mukaan lähti tällä kertaa alkavaan glögikauteen sopivat, mainiot hot&cold-lasit, tamminen leikkuulauta ja ihana puinen sitruunapuristin. Ostimme kotiin myös sushikattauksiin kivasti aasiafiilistä tuovan mustan  kivialustan, jolle saa mahtumaan isommankin määrän makeja ja nigireitä. Maku Kitchenin ständillä kilistelimme myös Bernard-Massardin Kuulea-nimistä extrakuivaa Suomi 100 -kuohuvaa.  


Messujen kauneimpiin pulloihin kuului ehdottomasti Valdo Floral Rosé Brut -niminen rosekuohuviini. Kyseessä on erittäin kuiva, hapokas, vadelmainen ja hedelmäisen elegantti rosee, joka miellytti itseäni ja messuilla mukana tätä maistelemassa ollutta siskoani kovasti! Näkisin tämän paitsi kevään ja kesän juhlapöydässä, myös joulupöydän yllättäjänä mätien ja suolaisten kalojen kaverina.


Yksi suosikeistamme messuilla oli Laurent-Perrierin Millésimé 2007 samppanja, jota pääsimme maistamaan magnum-pullosta. Tämä upean paahteinen, pitkälle kehittynyt jalo kuohuva jäi mieleen erityisesti miellyttävän pitkän jälkimakunsa ansiosta. Tämä olisi täydellinen uuden vuoden juhliin!


Minulle entuudestaan hyvin tutun Chateau Carsinin osastolla maistoimme Carsinin uutuutta, Sauvignon de Carsin 2016 valkoviiniä, joka osoittautuin oikein miellyttäväksi uudeksi tuttavuudeksi. Itse rakastan erityisesti Carsinin Semillon-rypäleistä valmistettua Cadillacia, joka on ihanan makea ja hunajainen viini ja täydellinen monenlaisten jälkiruokien kanssa nautittavaksi. Chateau Carsin on muuten myös Suomi 100 –hankkeen virallinen yhteistyökumppani ja heillä on valikoimassaan omat Suomi 100 -merkitys juhlaviinit, jotka on valmistettu suomalaisin voimin Ranskan Bordeauxissa.


Ranskalaiseen Gabriel Meffren Côte Rôtie -punaviiniin minulla on erityisen lämmin suhde, sillä tätä tarjosin aikoinaan maisteriksi valmistuttuani valmistujaisjuhlissani. Rustiikkinen, maukkaan mehukas ja pippurisen mausteinen viini oli nyt messuilla sitä maistaessani yhtä hyvää kuin muistelinkin.


Viikonloppuna oli mielettömän kylmä, vaikka lumet ovat ehtineet jo sulaakin. Etenkin lauantaina ja sunnuntaita keli oli aika hurja ja kaivoin kaapista ensimmäistä kertaa tänä syksynä vanhan kunnon Canada Gooseni. Eipä tullut muuten kylmä tämä päällä ja huppu suojaa loistavasti, vaikka taivaalta sataa tihuttaisi! Lämmin suositus siis (edelleen) tästä takista.


Lauantaina suuntasimme Ikeaan hakemaan kotiin muutamia juttuja ja vitsit, kuinka ihastuinkaan tämän vuotiseen joulutuotevalikoimaan. Aivan ihania metallivärisiä koristeita, kauniita lahjapakkauksia ja herkullisen tuoksuisia tuoksukynttilöitä, joita tulikin hamstrattua kotiin.


Zarasta tällä viikolla löytynyt uusi muhkea pipokin pääsi viikonloppuna käyttöön. Rakastan tuota harmaan sävyä ja noita juuri sopivasti kimaltavia koristekiviä. Toivottavasti teillä on ollut mitä mahtavin viikonloppu ja palataas taas pian!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig