06/05/2012

Spring inspiration

Viikonloppu on mennyt tosi kivasti ja vauhdikkaasti ja huomenna onkin sitten aika palata taas arkeen. Innostuin tänään surffailemaan netissä ja muutama kaunis mainoskuva inspiroi erityisesti. Alla oleva kollaasi on koottu LV:n mainos- ja näytöskuvista. Kuvissa näkyy kaupunkifiilistä, upeita hiuksia, pitsiä, aurinkolaseja ja huiveja eli kaikkea mistä juuri nyt olen keväisen innostunut.






























Perjantaina junaa odotellesani ostin uusimman ruotsalaisen Glaze-lehden numeron, jossa oli muutama upea vaatekappale hieman yllättäen Lindexiltä. En ole kyseisen ketjun liikkeissä pitkään aikaan vieraillut, joten päätin kurkata yrityksen nettisivujen kautta, miltä heidän tämänhetkinen mallistonsa vaikuttaa. Sieltä löytyi aika monta kivaa juttua, jotka huolisin mielelläni vaatekaappiani täydentämään. Tässä muutamia minua erityisesti ihastuttaneista:










Kaikki tuotteet ovat myynnissä sekä ketjun nettikaupassa että liikkeissä. Hassua huomata, että kaipaan tällä hetkelle garderobiini etenkin vaalean beigen ja valkoisen sävyjä, vaikka yleensä väreistä innostunkin aina kesää kohti mentäessä. Palataan taas pian ja leppoista sunnuntain jatkoa!
SHARE:

04/05/2012

F for Friday

Oikein ihastuttavaa perjantaita! Olen ihan fiiliksissä jo nyt, sillä tänään kokoonnumme istumaan iltaa tyttöjen kesken ja näen ihania vanhoja työkavereitani pitkästä aikaa. Illan menuun kuuluu ainakin mansikoita, pähkinöitä, vihanneksia dippikastikkeen kanssa herkuteltavaksi, valikoima erilaisia juustoja, oliiveja, salaattia ja tietysti kuplivaa kuohujuomaa. Loistoilta varmasti tulossa ja toivottavasti saamme nauttia aurinkoisesta säästä viikonloppunakin!

Pikainen näyte eilisen asusta. Tässä korallinsävy näyttää kyllä oranssimmalta kuin luonnonvalossa. Housut siis Vilasta, toppi Vero Moda, huivi GT ja vyö ja laukku Guess
SHARE:

03/05/2012

Anna Dello Russo for H&M

H&M:ltä tuli tänään postia, että yritys lanseeraa oman malliston yhteistyössä Japanin Voguen toimittajan, muoti-ikonin ja bloggarin Anna Dello Russon kanssa. Mallisto tulee myyntiin maailman muotiviikkojen aikaan 4. lokakuuta 2012 noin 140 myymälään eri puolille maailmaa sekä hm.comiin. Tiedotteen mukaan Dello Russon suunnittelema mallisto sisältää koruja, aurinkolaseja, kenkiä ja laukkuja. Dello Russo on blogannut jo pitkään ja inspiroinut erikoislaatuisilla ja uniikeilla asuillaan kaikkia muotia rakastavia ympäri maailman.


Ihastuttavan kullankimalteiselta ja herkulliselta näyttää etenkin tuon esimakua tulevasta kokelmasta antavan kuvan perusteella. Nyt vain odottelemaan kärsimättömästi lokakuuta!


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig