18/09/2019

HELSINGIN PARAS BREKU PAULIGIN KULMASSA


Kävimme viikonloppuna koko perheen kanssa nauttimassa ihanasta yhteisestä aamupalahetkestä. Lauantaiaamu alkoi aikaisin, kun mini herätti meidät jo puoli kasin aikoihin ja päätimme ex tempore lähteä vähän paremmalle aamiaiselle Pauligin Kulmaan. Paikka sijaitsee Aleksilla kauppakeskus Kluuvin yhteydessä ja muistan kuinka Kulmaa hehkutettiin heti sen avajaishetkistä lähtien.

Pauligin Kulman "kulma" on tietysti hyvä kahvi, sillä kahvilassa tarjottavat Pauligin kahvit paahdetaan paikan päällä ja esimerkiksi aamiaissetteihin kuuluvaa suodatinkahvia on valittavana useampaa eri makua erilaisilla paahtoasteilla. Toinen peruskahviloista erottava tekijä on se, että kahvilassa voi nauttia Weekend Brekusta viikonloppuisin reilusti normaalia myöhempään: sekä launtaisin että sunnuntaisin 15 saakka. Siis aivan mahtavaa, sillä esimerkiksi hotelliaamiaisia tarjoillaan yleensä vain klo 11 saakka. Erityisesti viikonloppuna on kiva, kun aamupalalle ei ole kiire ja keskustaan voi pyörähtää shoppailemaan ja myöhäiselle aamiaiselle vasta puolen päivän jälkeen. Arkisin kahvila tarjoilee Kulma Brekua klo 7.30 - 11 välillä.

Yksi syy Pauligin Kulman fanitukseen on myös paikan kaunis, minimalistinen sisustus ja hauskat tilaratkaisut, muun muassa yläkerrasta löytyvät kattoon kiinnitetyt riipputuolit. Kahden kerroksen kahvilan, paahtimon, terassin ja Barista Instituten  sisältävässä Kulmassa on myös hyvin tilaa työskennellä arkisin läppärin kanssa tai istahtaa hetkeksi rentoutumaan keskelle kaupungin vilinää.


Mies kävi kesällä testaamassa ja hyväksi havaitsemassa paikan Weekend Brekun, joten osasin odottaa laadukasta aamupalaa, mutta silti yllätyin positiivisesti - kaikki maistui superhyvältä ja ehdoton plussa oli aamiaissetin kaunis esillepano! Viikonlopun aamiaissettiin kuuluu vakiona tuorepuristettu appelsiinimehu, raw bite -raakakakku ja suodatinkahvi/tee. Sen lisäksi settiin valitaan 2 vaihtoehtoa listalta, joka sisältää toinen toistaan herkullisempia annoksia. Erikoisruokavaliot on Pauligin Kulmassa huomioitu erinomaisesti, sillä listalta löytyy laaja valikoima gluteenittomia, laktoosittomia sekä vegaanisia aamiaisannoksia. Perussetti kustantaa 18,50 €, minkä lisäksi settiä voi täydentää valitsemalla listalta lisää annoksia 4 euron kappalehintaan. Jos skumppahammasta kolottaa, niin aamiaiseen voi yhdistää lasin kuohuvaa (a´6 €). Listalta löytyy myös trendikästä kombuchaa (a´3 €/lasi). Kurkkaa lisätietoja Weekend Breku -menusta täältä

Omaan aamiaissettiini valitsin paistetun kananmunan kasvisten ja parmesanin kera, banaanikakkuja vaahterasiiparin kanssa sekä chiapuddingin, jossa oli mangomelbaa ja powau granolaa. Kaksi viimeksi mainittua olivat vegaanisesti, gluteenittomasti, laktoosittomasti valmistettuja. Kaikki annokset olivat todella herkullisia ja toimivat samalla täydellisesti tämänhetkisen vehnättömän ruokavalioni kanssa. Erityiskiitos Pauligin Kulmalle myös siitä, että aamiaisannokset olivat niin isoja, että niistä lähtee isompikin nälkä. Myös mini sain oman aamiaiskananmunansa sekä banaaniletut, jotka maistuivat hänelle erinomaisesti. Jälkkäriextrana settiin kuuluva raw bite taisi olla Jonatanin suosikki, sillä se hävisi hyvin nopeasti parempiin suihin ja muistui kuulemma kanelipullalta.Tänne tulemme ehdottomasti uudestaa ja Kulma meni omalla listallani heti Helsingin parhaaksi aamupalapaikaksi!


Pauligin Kulma

Aleksanterinkatu 9
00100 Helsinki



SHARE:

25/08/2018

VIIKONLOPPUVINKKI: IDYLLINEN KAHVILA SIILI


Ciao! Elokuun loppua viedään ja helteet alkavat olla historiaa, mutta tänään halusin vinkata vielä nopeasti teille yhden kuluneen kesän suosikkikahvilani Kahvila Siilin. Harmittaa todella paljon, että sain tämän postauksen julki tänne ajanpuutteen vuoksi vasta tänään. Tänään on nimittäin toiseksi viimeinen mahdollisuus käydä Siilissä kahvittelemassa, istahtaa viinilasilliselle tai nauttia talon herkullisista leivonnaisista, sillä Siili menee huomisen sunnuntain jälkeen kiinni ja aukeaa seuraavan kerran vasta ensi kesän alussa. Todella sääli, sillä soisin tämän lumoavan kahvilan palvelevan meitä lähikulmilla asustelevia vuoden ympäri. Joka tapauksessa tänään ja huomenna ehdit vielä osallistumaan Siilin kesänpäättäjäisjuhliin kahvilan pitäessä ovensa auki molempina päivinä klo 18 saakka. Ohjelmassa tänään DuoJack x Kahvila Siili ja huomenna Siilin päättäjäiset x Yona & Leissi, lisää infoa kannattaa kurkata täältä

Olen itse ollut Siilissä asiakkaana useamman kerran tänä kesänä ja mieleen on jäänyt erityisesti ihana viikonloppubrunssi, jota on tarjolla vielä huomenna su klo 10 - 15. 18 € kustantava brunssi pitää sisällään hedelmäsmoothien, kahvin, toastin sekä maukkaan annoksen haudutettua luomumunaa turkkilaisittain maustettuna. Omalle testikerralle toast-vaihtoehdoksi sattui mainio avokado toast, joten siltäkin osin meni nappiin ja kokonaisuus toimi tosi hyvin. Siilin kahvit, erityisesti jäälatte ja peruslatte, ovat osoittautuneet myös joka kerta todella loistaviksi ja niille, jotka himoitsevat jotakin makeaa kahvin kera nautittavaksi, löytyy kahvilasta kattava valikoima erilaisia kakkuja, makeita croissantteja, cookieita ja Jymy-jäätelöä. Listalta löytyy myös viinejä, muun muassa itävaltalaista kuohuvaa. Kesäarkipäivisin Siilistä on saanut myös vegaanisia lounaskeittoja, joita tarjoillaan klo 11 - 15 ciabattan kera ja lista vaihtuu viikottain. Lämmin suositus täyteläisestä kukkakaalikeitosta, joka oli taivaallisen hyvää!


Iloisen palvelun ja herkullisen kahvi-, keitto-, kakku- ja toast -tarjonnan lisäksi kahvilan ehdoton vahvuus ja muista erottava tekijä on se, että se sijaitsee uskomattoman kauniilla paikalla vanhan puutalon kivijalassa, keskellä idyllistä Käpylää. Fiilis on vähän sama kuin menisi aamulla salaiseen puutarhaan nauttimaan aamukahvista. Tämän ovat huomanneet myös monet turistit ja usein Siilin pöydistä kuuluukin iloista puheensorinaa erityisesti englanniksi, saksaksi ja espanjaksi. Siilin henkilökunta huomio tosi kivasti lapset tarjoamalla perheen pienimmille muun muassa väriliituja ja saippuakuplaputkiloita viihtyisän kahvilakokemuksen takaamiseksi. Lemmikit ovat kahvilaan myös enemmän kuin tervetulleita ja koirille on aina tarjolla vettä ja keksejä. Tiedän jo nyt, että Siiliä tulee kova ikävä enkä malttaisi odottaa ensi kesää! Kannattaa siis ehdottomasti poiketa sinne tämän viikonlopun aikana, jos liikut kulmilla.

Kahvila Siili
Ilmattarentie 8 C
00610 Helsinki


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

19/07/2017

PÄRNUN TOP 3 RAVINTOLAT & KAHVILAT


Pärnu on etenkin kesäsesonkiaikana täynnä mitä ihanimpia ravintoloita ja kahviloita, joissa riittää valikoimaa vaativimmankin herkkusuun makuun. Viikon emme tietenkään millään ehtineet käydä testaamassa niitä kaikkia, mutta suosikit oli helppo valita niiden joukosta, joihin ehdimme tutustumaan. Pärnun Top 3 ravintot -listan ykkönen oli helppo valita, koska jo viime elokuun tyttöjen reissulla pääsin ihastumaan Mon Amiin ja se nousi ylivoimaiseksi suosikiksemme tälläkin kertaa! Kakkoseksi kiri pizzoistaan tunnettu Steffani ja kolmanneksi nostin Villa Wessetin, joka hurmasi erityisesti kauniilla miljööllään ja maukkaalla alkupalaherkullaan.

Kahviloiden osalta kolmen parhaan listaaminen oli hieman haastavampaa. Pärnun Top 3 kahvilat -listan yllätyssuosikiksi nousi Nikolai Lehtla, jonka appelsiinilla maustetut letut veivät kielen mennessään. Kakkoseksi kiilasi suosittu Supelsaksad ja kolmannen sijan nappasi vohveleihin keskittynyt pikkuruinen Mrs. Waffle


TOP 3 RAVINTOLAT

1. Mon Ami (Kuninga 11) ✪✪✪✪✪

Mon Ami on moderni, tyylikäs ja harkittu. Annokset on kauniita, maut herkullisia ja jokainen yksityiskohta on tarkasti viimeistelty. Vaikka ruoka bistroruokaa astetta fiinimpää, ei raaka-aineissa ole säästelty ja erityisesti alkuruoka-annosten koko yllättää. Annokset valmistetaan kauden raaka-aineista yksinkertaisen elegantisti ja palvelu on moitteettoman sujuvaa. Myös viinilista on erinomainen, mutta laseittain on mahdollista tilata vain osaa viineistä. Ravintolalla on kesäisin tunnelmallinen terassi, johon voi pysähtyä nauttimaan kiireettömästi lasillisen viiniä. Illalla terassilla voi nauttia myös ruokaa lämpölamppujen ja vilttien pitäessä vilun loitolla.

Erityismaininta ravintolan ihanasta mustasta leivästä, joka on todella hyvää! Oma leipomo leipoo myös kakkuja, joita voi nauttia paikan päällä jälkiruuaksi tai ostaa halutessaan mukaan.


2. Steffani Pizzarestoran (Nikolai 24) ✪✪✪✪

Pärnun tunnetuin pizzaravintola on ehdottomasti Steffani, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta -99 saakka. Kodikasta tunnelmaa tarjoileva Steffani tunnetaan erityisesti runsaista pizzoistaan, joista lähtee takuulla nälkä. Listalta löytyy myös salaatteja, burritoja, pastoja sekä uuniriisikasareita. Olen syönyt täällä sekä pannupizzaa että salaattia ja pizza vie kyllä voiton, vaikka salaatti hyvää on sekin. Varma ja helppo valinta myös lapsiperheille ja terassille mahtuu hyvin vaunujenkin kanssa. Kesäsesonkina Steffanin sisarravintola toimii Pärnu Beachin läheisyydessä. Kannattaa varata aikaa jonottamiseen, sillä molemmat Steffani-ravintolat ovat todella suosittuja.


3. Villa Wesset (Supeluse 26) ✪✪✪✪

Rantaan johtavalla Pärnun pääkadulla sijaitsevan hotelli Villa Wessetin upea miljöö lupaa paljon ja paikan aurinkoiselle terassille on kiva istua nauttimaan kahvia tai lasillinen viiniä. Itse ihastuin totaalisesti savulohialkupalaan, joka tarjoiltiin herkullisten paahdettujen leipäsiivujen kera. Toimi täydellisesti roséviinilasillisen kaverina! Myöhemmin illalla tulimme ystäväperheemme kanssa hotellin á la carte-ravintolaan illalliselle. Lista oli hyvä, mutta hieman suppea ja etenkin erilaisia alkupaloja olisin kaivannut hieman enemmän. Annokset olivat todella kauniita ja tilaamani tuoreesta tonnikalasta valmistettu salaatti oikein maukas. Mieheni tilaama lohiannos näytti myös ihanalta.

Hieman miinusta tulee siitä, että odottelimme pääruokiemme saapumista pitkään kahden pienen lapsen kera. Plussamaininta erinomaisesti varustellusta lastenhoitohuoneesta sekä omasta lasten listasta, josta löytyi myös terveellisiä herkkuja, kuten naposteluvihannesannos.


TOP 3 KAHVILAT

1. Nikolai Lehtla (Nikolai 7) ✪✪✪✪✪

Nikolai Lehtla ei varsinaisesti ole kahvila, vaan enemmänkin pub-ravintola, mutta paikan päällä voi nauttia taivaallisen hyviä lettuja mansikkapyreen ja kermarahkan kera. Löysimme paikan sattumalta, kun herkkuhimon iskiessä etsiskelimme Pärnun vanhassa kaupungissa kahvilaa, josta saisi vohveleita tai lettuja. Lehtlan terassi on suuri ja plussamainintana myöskin se, syöttötuoleja löytyy mukavasti isommallekin lapsimäärälle. Myös sisällä ravintolassa on runsaasti asiakaspaikkoja ja listalta löytyy makeiden herkkujen lisäksi kaikkea pastasta voileipiin ja omeletteihin.


2. Supelsaksad (Nikolai 32) ✪✪✪✪

Supelsaksad on todella suosittu, taiteellisesti ja persoonallisesti sisustettu vanhan ajan tunnelmaa henkivä kahvila lähellä rantaa. Listalta löytyy perinteisten leivosten lisäksi alkupaloja, salaatteja, pastoja ja jäätelöä. Myös alkoholipitoisia juomia, kuten cavaa, on tarjolla kahvin, teen ja mehujen lisäksi. Meidän oli tarkoitus testata rantapäivän jälkeen paikan suolaisia alkupaloja, mutta tarjoilija kertoi, että niiden saapumisessa pöytään voi kestää ruuhkasta johtuen jopa puolikin tuntia, joten päädyin tilaamaan teetä ja mansikkatartaletin. Tartaletti olikin todella hyvä ja raikkaan vaniljainen. Palvelu oli todella ystävällistä ja sujuvaa, mutta kahvilaan sisälle saapuminen lastenvaunujen kanssa oli hieman haastavaa rampin puuttumisen vuoksi. Paikka on kuitenkin todella suosittu lapsiperheiden parissa ja lapsille löytyy oma ruokalista. 

Lisäplussa kivasta kesäterassista sekä tarjoilijoiden yhdenmukaisista, vanhan ajan fiilistä henkivistä mekoista. Pakko antaa pieni miinus siitä, että kahvilassa on vain yksi ainoa, pikkuruinen wc ilman hoitopöytää, joten sinne lapsen kanssa ahtautuminen oli melkoisen haastavaa.


3. Mrs. Waffle (Pärnu keskus) ✪✪✪✪

Mrs. Waffle on belgialainen vohvelikahvilaketju, joka toimii Virossa tällä hetkellä Tallinnassa, Tartussa ja Pärnussa. Pärnu keskuksessa sijaitseva kahvila on pieni ja asiakaspaikkoja on rajoitetusti. Onkin suosittua ostaa kahvi ja vohveli mukaan. Itse nautin tuoreilla mansikoilla ja vaniljajäätelöllä koristellun rapean vohvelini paikan päällä ja oli kyllä herkullista! Vohveleihin on mahdollista valita haluttu määrä täytteitä ja listalta löytyy muun muassa Nutellaa, kermavaahtoa ja tuoreita mustikoita. 


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig