20/05/2013

The Great Gatsby

Kävin lauantaina katsomassa The Great Gatsby - Kultahattu -elokuvan. Odotukset olivat korkealla, koska rakastan 20-luvun eleganssia, samppanjanhuumaista glamouria, paljetteja, helmikoruja, korkokenkiä ja höyhenpuuhkia. Lisäksi elokuvaa tähdittää Leonardo DiCaprio, joka kuuluu ehdottomasti suosikkinäyttelijöihini. Herran roolisuoritus epämiellyttävänä pahiksena Tarantinon Django Unchainedissa oli viimeisin näkemäni DiCaprio -elokuva ja täytyy sanoa, että hurmaavan herrasmiehen, mr. Gatsbyn, rooli sopi hänelle enemmän kuin loistavasti!


The Great Gatsby on F. Scott Fitzgeraldin romaanin uudelleenfilmatisointi, joka kertoo salaperäisestä miljonääristä Jay Gatsbysta (DiCaprio), jonka naapuriksi bondeja Wall Streetillä työkseen kauppaava kirjailijanalku Nick Carraway (Tobey Maguire) muuttaa. Pikkuhiljaa Nick tutustuu etäiseen ja hulppeita juhlia järjestävään mieheen, jonka kuoren alta paljastuu romanttinen ja herkkä sisin. Leonardo hurmaa hymyllään jalat alta ja Tobey Maguire tekee myös upean roolisuorituksen hyväsydämisenä Nickinä. Elokuvan pahisroolissa nähdään rikasta ex-poolonpelajaa näyttelevä Joel Edgerton ja hänen herkkää Daisy-vaimoaan näyttelee tuore Hollywood-lupaus Carey Mulligan.

Elokuvan on muuten ohjannut Romeo ja Juliet -elokuvalla aikanaan ihastuttanut Baz Luhrmann. Romeo ja Juliet on yhä yksi lempparielokuvistani ja täytyy sanoa, että se sama visuaalinen ilotulitus ja upeat näyttelijäsuoritukset toistuvat myös The Great Gatsbyssa. Elokuva sekä näyttää että kuulostaa hyvältä ja tarjoilee leidien 20-luvun muotia, keikarimaista herraintyyliä, samppanjakuplia, ilotulitteita, lumoavan kauniita yksityiskohtia ja täydellisiä maisemia. Pelkkää hulvatonta ilottelua ei kuitenkaan ole tarjolla, sillä elokuva on kauneutensa vastapainona herkkä, surullinen ja jopa lohduton. Kannattaa siis varata käsilaukkuun muutama nenäliina, sillä itse ainakin herkistyin tätä katsoessani. Suosittelen ehdottomasti tätä elokuvaa ja ehkä itse joudun menemään sen vielä toisen kerran leffateatteriin katsomaan. Vinkkinä muuten mainittakoon, että ainakin Helsingin Tennispalatsissa on mahdollista nähdä tämä 3D-versiona.




Hauskasti elokuvan henkeen sopivasti siemailtiin Suomen peliä lauantaina katsoessamme hieman S:n Lontoon tuliaisena tuomaa vintagesamppanjaa, nam!


Ladies, kuka voisi vastustaa tätä hymyä?

photos all over web

Kivaa alkanutta viikkoa!
xoxo Laura

SHARE:

03/08/2012

Sushilla

Tällä viikolla on herkuteltu misokeitolla, sushilla ja sashimilla oikein kunnolla! Piipahdimme nimittäin ravintola Domossa tiistaina ennen uusimman Batman-leffan, Dark Knight rises, alkua. Domo on joka kerta tarjonnut parastaan ystävällisen palvelun ja tuoreiden raaka-aineiden suhteen, emmekä joutuneet pettymään nytkään.



Alkuun tilasimme herkullista miso-keittoa, jossa on mukana makua antamassa muun muassa bataattia ja possun kylkeä. Keitto herätteli ihanasti ruokahalua ja malttamattomina siirryimme odottamaan pääruokaa. Pääruuaksi valitsimme sashimi-lajitelman, johon kuului simpukoita, mustekalaa, lohta, tonnikalaa, kypsiä sekä raakoja katkarapuja. Lisäksi tilasimme California-lajitelman, Crispy Tuna Roll -lajitelman ja kypsää lohta, avokadoa ja majoneesia sisältäneen lajitelman. Täydensimme tilaustamme vielä tonnikala- ja avokadomakeilla, sillä molemmilla oli tässä vaiheessa melkoinen nälkä ja ennen leffaa oli kiva muutenkin syödä hyvin.




Syntisen hyvä Domon Crispy Tuna Roll -lajitelma tarjoillaan oman erikoiskastikkeen kera



Tällä kertaa päälle valikoitui valkoisen ja kullan sävyjä. Myös uusi puna on ollut ahkerassa käytössä ja muuttaa mielestäni ilmettä aika paljon. Tumma puna tuo hauskaa vaihtelua tavanomaiseen päivämeikkiini ja sitä on pakko testata syksyn ja talven juhlissa pikkumustan kanssa.



Toivotan tässä vaiheessa kaikille loistavaa viikonloppua ja palataan taas pian!

Rentoutukaa, nukkukaa hyvin ja nauttikaa elokuun raikkaan kesäisestä säästä,
xoxo Laura
SHARE:

18/11/2011

Twilight night!

Tiedän, että Twilight-elokuvien fanikunta koostuu pääasiassa alle parikymppisistä teinitytöistä, mutta vampyyreissä on aina ollut mielestäni jotain mystisen kiehtovaa. Varsinkin, jos vampyyrielokuvan yhteen päärooliin palkataan jumalaisen komea Robert Pattinson. Pidän myös muista Twilight-saagan näyttelijävalinnoista, kuten Kristen Stewartista, Taylor Lautnerista, Jackson Rathbonesta ja Nikki Reedista, joita ilman tänäänkään ensi-iltansa saava Twilight - Breaking Dawn part 1-elokuva ei olisi ollut mahdollinen. Tänään en ensi-iltaan ehtinyt, sillä on ihana lepäillä vaihteeksi kotona elokuvien ja popcornien parissa rentoutuen ja virkistävästä jalkakylvystä nautiskellen. Huomenna vietetään myös firman sekä hyvien ystäväni I:n ja A:n tahoillaan järjestämiä pikkujouluja, joten sinnekin on ihan hyvä säästellä voimia :) Kaikki aiemmat Twilight-elokuvat nähneenä uusinta ei kuitenkaan missään nimessä voi jättää väliin, joten varasin liput tyttöjen leffailtaan ensi viikolle. Can't wait!


Tässä lopuksi vielä linkki elokuvan virallisille sivuille, joilla voi katsella upeita trailereita ja näyttelijähaastatteluja. Ihanaa perjantai-iltaa ja rentouttavaa ja romanttista viikonloppua kaikille!
SHARE:

22/03/2011

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä

Muistan vieläkin, kun elokuva Clueless saapui Suomen elokuvateattereihin. Elettiin vuotta 1995 ja leffan päähenkilö Cher oli minusta täydellinen - etenkin hänen vaatekaappinsa. Sinkkuelämää-sarjan myötä naiset ympäri maailmaa pääsivät unelmoimaan samanlailla varustellusta vaatekaapista kuin Carrie Bradshawlla. Unelmissa kiilsi täydellinen vaatekaappi, jonka jokainen osanen olisi upea, tyylikäs, toisten osasten kanssa yhteensopiva ja kantajalleen täydellisesti istuva. Kaappi, josta löytyisi aina ne oikeat asusteet ja vaatteet tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, eikä "mulla ei oo mitään päällepantavaa" -päiviä olisi koskaan. Kaappi, joka olisi täynnä Chanelin ja Louis Vuittonin laukkuja, Guccin ja Bottega Venetan vöitä, Ray Banin aurinkolaseja, Tiffanyn koruja, Hermésin huiveja, Manolo Blahnikin, Jimmy Choon ja Christian Louboutinin kenkiä räätälöidyistä ja upeista materiaaleista valmistetuista vaatteista puhumattakaan!


 

Clueless-Cherin vaatekaappi oli automatisoitu niin, että neiti saattoi näppärästi valita haluamansa asukokonaisuuden aamuisin muutamalla hiiren painalluksella ja siististi henkareilla roikkuvat vaatteet ohjautuivat sitten vaatekaapista sähköiseltä  "hihnalta" hänelle sovitettaviksi. Kunpa joku fiksu insinööri kehittelisi vastaavan myös reaalimaailmaan helpottamaan naisten arjen sujumista ja ikuista aamuista piinaa juuri oikean asukokonaisuuden valinnasta! Cher myös lanseerasi elokuvassa legendaarisen lauseen: "I don't trust a mirror. So I take polaroids instead". Nykyaikainen tyyli- ja muotibloggari käyttää polaroidien asemasta digijärkkäriä tai laukussa helposti mukana kulkevaa pikkukameraa, mutta idea on sama ja täydellisen asukokonaisuuden metsästys jatkuu :)



Vaatekaappi, jonka kaikki palaset sointuvat riitelemättä yhteen keskenään ja kestävät hyvin aikaa samalla tyylikkyytensä säilyttäen, on varmasti lähes jokaisen naisen tavoitteena. Tämä on järkevää jo pelkästään taloudellisten hyötyjen takia, jotka saa, kun ei joudu uusimaan koko garderobia sesongin muodin oikkujen mukaisesti, vaan perustaa klassisiin tyylin kulmakiviin. Näitä kulmakiviä ovat mielestäni muun muassa seuraavat:

* yksinkertaiset, hyvin istuvat jakut, joita on helppo yhdistellä hameiden, housujen ja mekkojen kanssa
* hyvin istuvat tummat, siistit farkut
* klassiset v-aukkoiset villa- ja kashmirneuleet, jotka ovat oikealla hoidolla lähes ikuisia
* juhlavat, silkkiset tai sifonkisekoitteiset puserot, joita voi yhdistellä puolihameen ja housujen kanssa
* laadukas päällystakki, esim. villakangastakki syksyyn ja talveen ja trenssitakki kevääseen
* nahkaiset korkokengät: kapekärkiset mustat avokkaat sopivat miltei kaikkiin juhlatilaisuuksiin
* nahkaiset saappaat ja nilkkurit
* pieni clutch-laukku ja musta tai ruskea laadukas isompi laukku arkikäyttöön (ei mielellään kankainen, joka  
  kuluu nopeasti Suomen sääolosuhteissa)
* valkoinen ja musta v-aukkoinen t-paita laadukasta materiaalista
* klassisesti kuvioitu silkkihuivi
* nahkainen musta ja ruskea vyö ja mustat tai ruskeat nahkahansikkaat
* tyylikkäästi leikattu pikkumusta
* täyspitkä juhlaleninki arvokkaampiin tilaisuuksiin
* omiin kasvonpiirteisiin sopivat aurinkolasit/silmälasit
* villainen, klassinen kauluhuivi

Listaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta tuossa oli mukana moni klassikko, jotka mielestäni luovat perustan tyylikkäälle pukeutumiselle. Trendiasusteilla voi ja kannattaa toki maustaa klassista pukeutumistyyliä, mutta tyylikkyys ja muoti ovat kaksi eri asiaa. Myös oma persoonallisuus on vahvasti kytkyksissä tyylikkyyteen, sillä tyylikkyys ei ole jotain, joka on mahdollista vain liimata päälle. Lopuksi vielä Lillie Langtrya lainaten: "On jokanaisen oikeus olla välittämättä muodin oikuista ja sen sijaan pukeutua tavalla, joka tukee omaa luonnetta ja persoonallisuutta."

photos Sex and The City - the movie

Uusien kokonaisuuksien löytäminen ja yhdistäminen täydellisen vaatekaapin saavuttamiseksi jatkuu läpi elämän ja hyvä niin, sillä puuhaa on oikeastaan varsin hauskaa ja luovaa. Iloista tiistai-iltaa rakkaat lukijat!
SHARE:

21/03/2011

Goudaa, viinejä ja tulisia makuja

Uusi työ- ja kouluviikko on jälleen edessä ja nyt kodiuduttuani kaupungilta on sopiva hetki perinteiselle maanantaipostaukselle. Uusi, jo blogissa nähty Guccin inspiroima asukokonaisuus pääsi viikonloppuna ahkeraan käyttöön hollantilaishenkisessä viini- ja ruokaillassamme. Herkuttelimme punavuorelaisen ystäväpariskuntamme luona perjantaina Amsterdamista Suomeen asti kuljetetuilla erilaisilla goudajuustoilla, muun muassa erikoisella punaisella pestolla maustetulla goudalla, chevre- ja babygoudalla ja kuminalla sekä valkosipulilla ja yrteillä maustetuilla yksilöillä. Juustojen kanssa nautittiin tietysti erilaisia viinejä ja hollantilaista Bols-viinaa sekä vähän erikoisempia makuyhdistelmiä. Hollantilaisilla nimittäin on tapana nauttia goudan ja kanelin sekä pekonin ja omenan yhditelmästä ohukaisen päällä! Kuulostaa varsin erikoiselta, mutta molemmat yhdistelmät olivat yllättäen oikein toimivia. Kyseisiä makuyhditelmiä voi itse kokata kotikeittiössä paistamalla normaalit ohukaiset ensin pannulla valmiiksi ja levittämällä ne sitten leivinpaperin päälle uunipellille. Yhdelle pellille mahtuu kerralla noin 3 ohukaista. Hakutut täytteet lisätään ohukaisten päälle ja sen jälkeen niitä paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Valmiiden ohukaisten kanssa voi halutessaan nauttia perinteiseen alankomaalaiseen tyyliin vielä vaahterasiirappia ja tomusokeria, mikä toimii etenkin omena-gouda-yhdistelmän kanssa. Herkullista!



Hollantilaisen teemaillan herkuista jatkoimme sunnuntaina hieman tulisemmilla makuelämyksillä. City-lehden "Syö!Helsinki" -ruokaviikot käynnistyivät nimittäin viime perjantaina ja jatkuvat aina maaliskuun loppuun saakka. Mukana on yhteensä 18 helsinkiläisravintolaa, joissa asiakas nauttii teemaruuista varsin (opiskelija)ystävälliseen 10 euron hintaan. Suunnistimme illalla poikaystäväni kanssa Fredalla sijaitsevaan ja thai-ruokaan keskittyneeseen ravintola Tamariniin ja tilasimme molemmat yksimielisesti currylla maustettua tulista paistettua kanaa ja riisiä sisältävät annokset. Annos oli mielestäni varsin riitoisa ja sopivan kokoinen ja tulinen. Poikaystäväni sai kyllä minunkin riisini, hiilarikammoinen kun olen ;) Varsin hyväksi havaittu annos siis ja ravintolakin oli sopivan täynnä, vaikka oli kolea ja tuulinen myöhäinen sunnuntai-ilta.



Sunnuntai-iltana katsoimme muuten Aavikon kukka-nimisen elokuvan, joka kertoo somalialaissyntyisen, köyhästä paimentolaisperheestä kotoisin olevan ja kotoaan nuorella iällä Lontooseen karkaavan tulevan huippumallin tarinan. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo Waris Dirien tarinan todella koskettavasti. Samalla se herättää paljon ajatuksia erityisesti naisten oikeuksista ja niiden sortamisesta.

photo IS 

Keskiviikkona meidän olisi poikaystäväni kanssa tarkoitus kokeilla erästä meille uutta, kampanjassa mukana olevaa ravintolaa, josta arvio luvassa sitten myöhemmin. Suosittelen noita Cityn ruokaviikkoja kyllä lämpimästi, itse olen jo useana vuotena osallistunut niihin ja löytänyt uusia, kivoja maku- ja ravintolaelämyksiä :) Palataan pian!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig