31/07/2019

HEINÄKUUN LOMAKUULUMISIA


Heinäkuun viimeistä viedään ja olo on hieman haikea, sillä samalla se tarkoittaa omalta osaltani lomakauden päättymistä ja arjen alkamista. Itse asiassa palasin toimistolle jo maanantaina ja tämä viikko on sujunut suhteellisen rauhallisesti, kunnes syksy starttaa taas täysillä käyntiin. Toki elokuu on vielä edessä ja toivonkin tulevalle kuulle yhtä aurinkoisia kelejä kuin ne huikeat lämpötilat, joista saimme viime viikolla nauttia. Elokuun lämpiminä iltoina ja viikonloppuina ehtii sitten hyvin vielä tehdä kaikkia kivoja kesäjuttuja.

Heinäkuussa lomailimme perheeni kanssa yhteensä 4 viikkoa viettäen aikaa kesäisessä Helsingissä ja viikon reissussa Puolassa. Lomalla parasta on ihan vain olla, nauttia hitaista aamupaloista, uppoutua hyvän kirjan parin, piipahtaa keskustassa lounaalla ja tavata ystäviä. Loman aikana tulikin nautittua aamupalaa lähes päivittäin jossain vehreän asuinalueemme idyllisistä kahviloista ja ehdimmepä viettämään myös perinteistä tyttöjen bileiltaa loman vikalla viikolla. Yksi odotetuimpia juttuja loman aikana oli myöskin Ed Sheeranin viime tiistaina pidetty keikka Helsingin Malmin lentokentällä! Siitä tulossa lisää juttua tänne piakkoin.

Heinäkuulta ja kesälomalta jäi siis paljon ihania muistoja ja niistä ajattelin tänään tarinoida hieman tarkemmin. Yksi odotetuimpia juttuja oli tietysti reissumme meren rannalla sijaitsevaan Puolan Sztutowoon, jossa vietimme perheen kanssa ihanan rentouttavan lomaviikon.  Lensimme aluksi Gdanskiin, josta jatkoimme autolla kohti Sztutowoa ja Bursztynowo Ośrodek Wczasowy -nimistä lomakylää. Majoituimme koko viikon ajan idyllisessä kuuden hengen uudenkarheassa mökissä, joka sijaitsi aivan biitsin läheisyydessä, sillä rannalle käveli noin 5 minuuttia lomakylän päärakennukselta. Sztutowo Plaza on silkkihiekkainen kaunis ranta, joka jatkuu silmänkantamattomiin ja muistuttaa kovasti tuttua Pärnu Beachia. Lomalla tulikin palvottua aurinkoa rannalla lähes joka päivä ja nautittua rennosta biitsielämästä minin ja miehen kanssa.


 
Viikon aikana teimme myös päiväretken kauniiseen Sopotiin, joka osoittautui lumoavaksi merenrantakaupungiksi. Mieleen jäi erityisesti Euroopan pisin, Molo-niminen silta sekä mielettömän upea luksushotellli Grand Hotel Sopot, jossa on historian aikana yöpynyt monia kuuluisuuksia. Hotellin yhteydessä toimii kasino ja hotellilla on myös oma private beach asukkailleen. Tänne haluaisin myöhemmin syksyllä tai keväämmällä tehdä weekend getaway -reissun yhdessä miehen kanssa. Lomareissun lopulla ehdimme piipahtamaan myös Euroopan vanhimpiin keskiaikaisiin linnoihin kuuluvassa Malborkin linnassa, jossa pääsimme katselemaan ritarinäytöksiä ja kiertelemään upean linnan läpi.

Olen Puolassa reissannut aiemminkin ja täytyy sanoa, että reissu ylitti odotukset jälleen ja hymy huulilla lähdimme kotiin virkistyneinä. Erityismaininta muuten Gdanskin modernista ja superviihtyisästä lentokentästä, jossa oli loistavat shoppailumahdollisuudet. Seuraavalla Puolaan suuntautuvalla reissulla olisi huippua päästä tutustumaan vielä paremmin Gdanskiin, josta olen lukenut paljon positiivia kommentteja. Mitä parasta alkavaa elokuuta teille! <3
 
Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

09/05/2017

VACAY MOOD


Taas on uusi viikko vierähtänyt käyntiin! Tänään täällä ruudun toisella puolella päivä on mennyt pitkälti pakkaillessa ja pyykkäillessä. Lähdemme nimittäin huomenna koko perheen voimin reissuun kohti Puolaa ja samalla koittaa pikkumiehemme ensimmäinen kerta lentokoneessa. Vähän jännittää, miten lento sujuu, mutta uskon kaiken menevät hienosti - ennakkovalmistelut olemme ainakin koittaneet tehdä sen verran huolellisesti. Onneksi meillä ei ole myöskään edessä näin ensimmäistä kertaa kolmisin lentäessämme mikään megapitkä lento, vaan selviämme hommasta parissa tunnissa. Laivalla ja Tukholmassa olemme myös ehtineet vierailla beben kanssa useamman kerran, joten kokemusta yhdessä matkustamisesta on kertynyt jo mukavasti.

Yksi juttu, mikä on muuttunut aiemmasta näin lapsen syntymän jälkeen on se, että tavaraa on hurjan paljon aiempaa enemmän. Itse olen kyllä aiemminkin tottunut roudaamaan jättimäistä matkalaukkua, mutta nyt kun mukaan lähtee sen lisäksi matkarattaat, turvakaukalo, vauvan vaatteet (ja niitä tarvitaan paljon!), soseet, vaipat, lempilelut ja vaikka mitä kaikkea muuta, niin tavaraa todella on ja pakkaamiseen saa uppoamaan aikaa melkoisesti - huh! Jotta kaikki tarpeellinen tulisi varmasti muistettua pakattua mukaan olen ottanut käyttöön vanhan kunnon muistilistan, josta vetelen sitten yli asioita sitä mukaa, kun olen ne laukkuun mahduttanut. Toimi ennen vauvaa ja toimii erittäin hyvin nytkin! 


Jotta oma matkalaukkuni pysyisi painorajoitusten alapuolelle, olen koittanut pakata mukaan mahdollisimman helposti toisiinsa yhdisteltäviä vaatteita ja asusteita. Kohteessa näyttäisi ennusteiden mukaan olevan lämpöä vaihdellen välillä + 10 - 18, joten sekin tuo matkaan omat haasteensa, mutta eiköhän farkuilla, teeppareilla, muutamilla topeilla ja hameilla, neuleilla ja nahkatakilla pärjää hyvin! Tällä kertaa olen myös päättänyt, että viikosta pitää selvitä kolmella kenkäparilla. Taitaa olla oma ennätykseni, yleensä mukaan kun on lähtenyt vähintään viidet parit...Kenkäfriikki mikä kenkäfriikki :) Mukaan lähtee tietysti myös hyvää reissulukemista ja aurinkolasit eli nyt vaan sitä aurinkoisempaa keliä odottelemaan!

Nyt toivottelen teille ihanaa viikkoa ja toivottavasti täälläkin päästään nauttimaan pian ihanista kevätkeleistä!



SHARE:

22/07/2016

BABY, IT'S HOLIDAY TIME


Tänään se alkaa. Nimittäin K-E-S-Ä-L-O-M-A! Aijai, tätä on kyllä odotettu, enkä malta odottaa, että pääsemme ottamaan huomenna mieheni kanssa suunnan kohti Helsinki-Vantaata! Meillä on suora Finnairin aamulento Varsovaan ja tänään pitäisi pakata kaikki lähtöä varten valmiiksi. Kurkkasin säätutkasta, että lauantaiksi on luvattu 26 astetta lämpöä ja rennoista kesämekoista, hameista ja topeista tuleekin matkalaukkuni täyttymään. Viileämpiä iltoja varten vielä nahkatakki, muutama neule ja army-henkinen uusi suosikkirotsi mukaan ja se alkaa sitten olla siinä. Lomalukemista olen varannut myös mukavasti reissua varten, sillä nyt on tarkoitus päästä kunnolla rentoutumaan!

Reissumme ajan blogi on kesätauolla, mutta palattuamme tulossa tarinaa ja kuvamatskua matkaltamme. Kesätauon aikana Instagramin kautta pääsee helpoiten seuraamaan lomakuulumisiani. Ihanaa viikonloppua ja heinäkuun jatkoa teille ja palataan taas!


* kuvat viime kesäiseltä Palman reissultamme


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

27/06/2014

My TOP 10 cities

Matkakuume pukkaa nyt päälle oikein kunnolla, enkä malttaisi enää odottaa tulevaa reissuamme! Tässä yksi päivä muistelin viime vuotista Nizzan matkaamme ja päädyin samalla vertailemaan keskenään kaikkia niitä kaupunkeja, joissa olen tähän mennessä ehtinyt vierailemaan. Kaikista on jäänyt monia ihania muistoja, mutta jotkut nousevat ylitse muiden. Pienet asiat, kuten kaupungin yleinen ilmapiiri, ihmiset, ruoka, hintataso, liikkumisen vaivattomuus ja muut tälläiset seikat erottavat kaupungit toisistaan, ja itsekin yllätyin, kuinka hankala listalle oli sijoittaa muutamia melko samankaltaisia paikkoja. Listaa kootessani koitin myös miettiä, mitkä ovat juuri kyseisen kaupungin vahvuuksia ja omia suosikkipaikkojani siellä. Ja toki toivon näistä omista kokemuksistani ja vinkeistä olevan teillekin iloa :)  Tällaiseen rankingiin lopulta päädyin, joten olkaapa hyvät!

1. New York
Listallani ykkössijaa pitää New York, joka on ehdoton lempparikaupunkini ever!  The city that never sleeps. Tämä elämää sykkivä suurkaupunki koukuttaa monipuolisella ravintola- ja kahvilatarjonnallaan, upeilla shoppailumahdollisuuksilla, mukavilla ihmisillä, tunnetuilla nähtävyyksillä ja rennon tyylikkäällä ilmapiirillään. Nykin lukuisista paikoista ja kaupunginosista mieleeni jäivät erityisesti Times Square, Rockefeller Center, MoMa, Central Park, SoHo, Meatpacking District ja Fift Avenue. Huippuhetkiä oli mm. Gossip Girl-talossa piipahtaminen ja American Psychossakin näkyneessä Pastiksessa kahvittelu. Ja klubbailu Meatpacking Districtillä ja herkuttelu modernia japanilaista keittiötä edustavassa Buddha Loungessa (ollut mukana myös Sex and the Cityssä, hihi). Oli kiva huomata, kuinka turvallista kaupungissa kulkeminen (jalkaisin ja taksilla pääasiassa) onkaan. Tänne haluan ehdottomasti vielä monta, monta kertaa uudelleen!



2. Pariisi
Yksinkertaisesti chic - Pariisissa vain on sitä jotain! Romanttinen Ranskan pääkaupunki huokuu mielestäni historian havinaa ja Pariisissa olen ehdottomasti bongannut tyylikkäimmin pukeutuvat ihmiset. Ihmisten elegantti tapa kantaa itsensä, tietynlainen kiireettömyys ja rento boheemius veivät sydämeni ja siksi Pariisi pääsee ensimmäisenä eurooppalaisena kaupunkina top 3 -listalleni. Eikä varmaan tarvitse edes mainita erikseen kaupungin kaikista upeista historiallisista nähtävyyksista: Louvre, Versailles, Eiffel-torni, Notre Dame...you know. Ehdottomasti vierailun arvoinen on myös Louis Vuittonin pääkonttoria vastapäätä sijaitseva Kong, joka on ollut mukana myös Sinkkuelämää-jaksoissa.



3. San Francisco
San Franciscosta on jäänyt mieleen erityisesti merelliset maisemat ja rento ilmapiiri. Ja ne kuulaisat rapukakut Fisherman's Wharfilla! Paljon pieniä kauppoja ja kahviloita, joissa kannattaa poiketa ja yöelämää löytyy tästä kaupungista myös kiitettävästi. Liberaali ja välitön ilmapiiri ja plussaa kaupungilla kulkevista raitiovaunuista. Melkein kuin Helsingissä olisi, vähän isommassa mittakaavassa toki :)



4. Berliini
Olen vieraillut tässä nuorekkaassa ja elämää sykkivässä kaupungissa kahdesti ja molemmilla kerroilla on ollut hauskaa! Berliinissä kaikki toimii saksalaiseen malliin moittettomasti, mutta silti joka puolella sattuu ja tapahtuu, ja etenkin ravintola- ja ruokatarjontaa on vaikka kuinka paljon. Kaupunki, jossa ei pääse tylsistymään kovin helposti. Suosikkipaikkojani herkuttelun ja shoppailun suhteen ovat ehdottomasti KaDeWe:n upea deli-ja herkkuosasto, Galeries Lafayette Berlin sekä TK Maxx-outlet-myymälät, joista voi bongata edullista muotia aina huippudesignerien gold label-mallistoista Niken sporttikamoihin.



5. Valencia
Siskoni vietti Valenciassa vaihto-oppilasvuotensa, ja siksi tällä kaunilla espanjalaiskaupungilla on erityinen paikka sydämessäni. Vietin aikoinaan viikon kaupungissa siskoni ja hänen ystäviensä kanssa kimppakämpässä majaillen, ja tuosta viikosta on jäänyt paljon kivoja muistoja. Valencian vanha kaupunki on näkemisen arvoinen ja kannattaa myös vierailla paikallisilla viikonloppumarkkinoilla, joilla myydään muun muassa vaatteita, koruja ja sisustustarvikkeita edullisesti. Ranta on kaunis ja siisti, ja erittäin suosittu kokoontumispaikka iltaisin nuorten keskuudessa. Yöelämää löytyy runsaasti ja kaupungin klubit ovat usein täynnä kansainvälisiä vaihto-oppilaita, sillä kaupungissa toimii tunnettu Universitat Politécnica de Valéncia -yliopisto, joka houkuttelee vuosittain satoja opiskelijoita.


6. Las Vegas
Kaikkien niiden lukuisten Vegasissa kuvattujen elokuvien jälkeen minulla oli kaupunkia kohtaan suuret odotukset ja en kyllä joutunut pettymään. Encore Wynn-hotelli, kymmenet kasinot, Las Vegas Strip -katu, XS Nightclub, laulavat suihkulähteet...Vegasista glitteriä ja bling-blingiä löytyy varmasti vaativimpaankin makuun! Mieleen jäi myös hyvin hotellin upea allasalue ja se, että marraskuun alussa oli oikein sopiva bikinikeli ja lämpöä 27 astetta! Turisteja Vegasissa on ympäri Yhdysvaltoja, ja yllättävän paljon myös Euroopasta. Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään Vegasissa ainakin kerran elämässä!




7. Nizza
Viime kesäinen matkakohteemme Nizza on Etelä-Ranskan helmi, joka houkuttelee kansainvälistä jetsetiä vuosi toisensa jälkeen. Etenkin heinä- ja elokuussa kaupunki on täynnä turisteja, ja illalla kaikki suosituimmat ruokapaikat täyttyvät vauhdilla. Suosittelen erityisesti kesällä Nizzaan matkaaville päiväretkeä taiteilijakylä Saint-Paul de Venceen, jossa monet paikalliset maalarit pitävät majaa. Samaisessa keskiaikaisessa kylässä viihtyivät aikoinaan 20-luvulla myös mm. nimekkäät taiteilijat Matisse, Chagall ja Renoir.

Lähellä sijaitsevassa Monacossa voit bongata jahteja, kasinoita ja kirkon, jossa Grace Kelly aikoinaan vihittiin Rainierinsa kanssa. Nizzaan matkustavien kannattaa myös käydä katsastamassa läheinen elokuvakaupunki Cannes sekä julkkisten suosima St. Tropez. Itse en valitettavasti viime kerralla ehtinyt kumpaankaan paikkaan, mutta ensi kerralla sitten :)



8. Lodz
Puolassa sijaitseva Lodz on modernia industrial-tyylistä muotoilua ja vanhaa historiaa yhdistelevä kaupunki. Meille S:n kanssa kaupunki on erityisen läheinen monista syistä. Harmikseni en ole tässä Krakovasta noin muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa kaupungissa kuin kerran vieraillut, mutta erityisesti herkullinen ruoka ja ihmisten vieraanvaraisuus teki Lodzissa suuren vaikutuksen. Tässä kaupungissa sijaitsee myös upein yökerho, jossa olen koskaan käynyt. Bedroom-niminen klubi on aivan fantastinen! Mieleen jäi erityisesti livenä vedetty saksofonisoolo yhdistettynä David Guettaan, oh yes! Lodzissa on myös todella tyylikäs ja moderni Manufactura-ostoskeskus, josta löytyy high-end brändien, kuten Diorin, Chanelin ja Guccin liikkeiden lisäksi myös mm. Stradivarius, Zara, H&M ja Pimkie.




9. Helsinki
Yli kymmenen vuotta kotikaupunkini on ollut Helsinki, joka on muuttunut ja kasvanut paljon siitä, mitä se aikoinaan tänne 2000-luvun alussa muuttaessani oli. Suosikkivuodenaikani on kesä, jolloin myös Helsinki on mielestäni parhaimmillaan ja täynnä tapahtumia, ohjelmaa ja kansainvälistä fiilistä. Lempparipaikkojani erityisesti kesällä Helsingissä ovat etenkin Esplanadin puisto, Café Esplanad, Tornin Ateljee Bar, Hietaniemen ranta, Mattolaituri, Café Ursula, Salutorget, Katajanokan Kasino, Suomenlinna, keskustan Stockan Herkku, Hakaniemen kauppahalli, Töölön TinTin Tango, Ravintola Teatteri, Kappeli, Karl Fazer Café, Kaivarin kanuuna..ja mielettömän paljon on muitakin ihania paikkoja, kaikki ei millään pysty listaamaan tähän!




10. Barcelona
Barcelona on boheemi, hieman hullu, kaunis ja eläväinen kaupunki, jossa olen käynyt kahdesti. Täydellisesti kaupunkilomakohteeksi sopivasta kaupungista löytyy oma Barceloneta-ranta, lukuisia pieniä rantaravintoloita sekä iltaklubeja. Klubeihin kannattaa tutustua etukäteen, sillä niitä on hieman hankala bongata muuten. Shoppailua rakastavat suuntaavat El Corte Inglekseen, ja taiteen ystäville voin suositella mm. Antonio Gaudin suunnittelemia hullunkurisia gotiikkaa ja keskiajan henkeä yhdisteleviä rakennuksia ja Güellin puistoa. Tunnetuin Gaudin töistä on tietysti La Sagrada Familia, joka ei koskaan valmistunut.  Harmi vain, että Barcelona on valitettavan rikollinen nykyisin, ja etenkin Las Ramblas-bulevardilla saa olla todella tarkkana tavaroidensa kanssa. Moni tuttavani on valitellut samaa asiaa, eikä iltaisin siksi kannata kulkea kaupungissa yksin.




Muita kaupunkeja, joissa olen vieraillut, ja joita en ainakaan toistaiseksi saanut top10-listalle mahtumaan, ovat mm. Milano, Dubai ja Tukholma. Milano ei sytyttänyt mitenkään erityisesti, ja Dubaissa on kyllä ihanan lämmintä, mutta suosikkikaupunkieni joukkoon se ei mahdu. Tukholmasta toisaalta pidän paljon, mutta koen sen välillä jotenkin kolkoksi ja hankalaksi paikaksi: sopivan ruokapaikan ja wc:n löytäminen on usein työlästä. Jos asuisin kyseisessä kaupungissa pidempään, tilanne olisi varmasti vähän toisenlainen. Mutta näin, suosikkikaupungit on nyt listattu epäviralliseen "paremmuusjärjestykseen" ja katsotaan, löytyykö listalle tämän kesän jälkeen yksi uusi suosikki ;)
Onko joukossa teidän suosikkikaupunkejanne?



Nyt leppoisaa perjantaita ja palailemisiin!
SHARE:

27/04/2012

Poland in pics

Eilisilta oli kaikin puolin miellyttävä ja oli ihana istuskella ensin after workissa Vespassa ja Fazerilla S:n ja H:n kanssa ennen siirtymistä Kämp Galleriaan. Vip-ilta oli houkutellut paikalle runsaasti osallistujia ja nautimme illasta tarjottavista nauttien ja Kämp Gallerian liikkeissä kierrellen. Illan aikana tuli soviteltua himoitsemiani Ray Ban Wayfarer-laseja, jotka ajattelin hankkia kesävarustukseeni klassisen mustan sävyisinä. Pojat innostuivat enemmän RB:n Aviatoreista ja Tiger of Swedenin neuletakeista ja puvuista :)

Tänään hieman harmaana alkanut aamu näyttää onneksi jo hieman kirkastuneen. Sain ikävä kyllä kuulla hetki sitten erittäin harmillisia uutisia ja haluan tässä vielä toivottaa hurjasti tsemppiä ja jaksamista ystävälleni. Ja tietysti rentouttavaa viikonloppua!

Tässä vihdoin lupaamaani kuvamateriaalia taannoiselta Puolan matkaltamme:

Matka alkokoon @ Helsinki-Vantaa

Majoituimme upeaan, entiseen teollisuushalliin tehtyyn Hotelli Andelsiin, joka sijaitsee aivan Łódźin keskustassa. Kyseessä on erittäin tasokas neljän tähden hotelli, tarjoaa ylimmässä kerroksessa olevan spa-keskuksen ja modernisti sisustetut tilat. Tässä näkymää kylppäristä, josta löytyi suihku, kylpyamme ja hauskasti valaistu peilipöytä
Huoneet oli sisustettu värikkään tyylikkäästi
Kuvaa hotellin upeasta aulasta, jossa oli ihanasti onnistuttu säilyttämään vanhaa teollisuushenkistä muotoilua
Tyylikkyys, arvokkuus ja yksinkertaisuus näkyi kaikissa pienissäkin yksityiskohdissa
Tässä kuvaa suositusta kohtaamispaikasta, jonka erikoisuus ovat kuumat sulasta suklaasta valmistetut juomat, joita oli mahdollisuus tilata esimerkiksi kookoksella, chilillä tai amaretolla maustettuna. Tuhdimpaa kuin kaakao, mutta syntisen hyvää!
Ensimmäinen shoppailupäivä oli hiukan pilvinen. Tässä näkymää Manufaktura-kauppakesksen aukiolta.
Nam, näyteikkuna ja tuoksut houkuttelivat astumaan peremmälle liikeeseen
Manufaktura-kauppakeskus tuli reissun aikana tutuksi. Sieltä löytyvät sekä huippumuotia myyvät designer-liikeet että edullisemmat Zara-, H&M- ja Stradivarius-ketjut
Mums! Hotellin aamupala on herkullinen!
VHH-ruokavaliota noudattavat oli huomioitu myös kiitettävästi. Tosin paikallista leipää oli kiva maistaa näin lomalla ollessamme ;)
Reissun aikana juhlittiin myös erään perheenjäsenen syntymäpäiviä
Mmm!
Arvostutettu Hotelli Grand, jonka yhteydestä löytyy myös Hana Sushi-ravintola
Ehdimme pikaisesti piipahtaa myös suositussa Alma-ketjussa, joka myy laadukkaita elintarvikkeita. Puolassa luomu- ja lähiruoka on kasvava trendi ja vihreä ajattelu näkyy ketjun hauskoissa kangaskasseissakin. Tällainen lähti myös kotiin mukaan :)
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig