25/06/2014

After midsummer

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta! Viime viikot ovat olleet tosi hektisiä ja tuossa välissä ehdittiin juhlia keskikesääkin. Tällä kertaa päädyimme vähemmän perinteiseen juhannuksen viettotapaan, ja otimme viime perjantaina nokan kohti Turkua ja Viking Gracea. Onnistunutta juhannusta laivalla olen viettänyt kerran aiemminkin, ja viimeisen vahvistuksen reissullemme antoivat nämä käsittämättömän kylmät kesäkuiset päivät. Miten voikin olla mahdollista, että jo kolmisen viikkoa ollaan saatu hytistä nippanappa yli kymmenen asteen lämpötiloissa? Ja nythän on siis KESÄ! Tätä Suomen säätä on tainnut manailla viime aikoina moni muukin ja toivon todella, että pian saataisiin lämpimämpiä kelejä kesälomaansa parhaillaan viettävien iloksi. Itselläni loma häämöttää puolentoista viikon päässä ja sitä jo kovasti odotellaan. Edessä on myös reissu etelän lämpöön (jee!), josta tulossa myöhemmin lisää juttua täällä.

Palataan tässä vaiheessa vielä hetkeksi ihaniin muistoihin viime viikonlopulta. Suuntasimme kolmen hengen voimin Turusta Tuhkolmaan risteilevälle Gracelle, ja meistä kaikki olivat ensimmäistä kertaa kyseisellä laivalla. Heti ensimmäiseksi kiinnitin ennakko-odotustenkin mukaisesti huomiota laivan moderniin ilmeeseen ja siisteyteen. Täytyy sanoa, että vaikutuksen teki myös todella iso ja valikoimaltaan hyvin laaja tax-free-osasto. Kosmetiikan lisäksi saatavilla oli ihana valikoima mm. Ted Bakerin, Conversen ja tanskalaisen suunnittelijan Ilse Jacobsenin tuotteita. Ja tietysti niitä Victoria's Secretin vartalonhoitotuotteita, joita olen täällä aiemminkin hehkuttanut! Shoppailumahdollisuuksien rinnalla Gracella on erilaisia ravintoloita ja kahviloita, joiden taso oli mielestäni tosi laadukas. Ekana iltana testasimme perinteisen buffetin ja etenkin siianmäti, sitruunablinit, raikkaat salaatit ja graavilohi veivät kielen mennessään! Tokana päivänä herkuttelimme laivan omalla pulled pork-hampparilla, joka osoittautui sekin oikein maukkaaksi.



Herkuteltua tuli siis toden teolla, ja tämä viikko onkin vähän kevennelty :) Nyt kuitenkin vielä vähän juttua laivan spa-osastosta, johon ihastuin todella paljon. Kolea sää ei haitannut yhtään, kun lilluttelimme lauantaina porekylvyssä ja yrttisaunan lämmössä. Tuo yrttisauna oli kyllä aivan mahtava, sellainen sopivan kuuma ja raikas. Spa-alueelta löytyi erilaisen saunojen ja porealtaiden lisäksi myös snow cave-niminen kylmähuone, mutta sinne en suostunut jalallanikaan astumaan :D

Aurinko pilkahteli ihanasti lauantaina merellä matkalla kohti Turkua, joten maisema oli mitä kaunein. Spa-osaston sisäänpääsyn hintaan sisältyvät muuten myös tuoreet hedelmät ja sitruunavesi, joten olo oli tosi kevyt ja raikas kahden tunnin saunomisen ja altaissa oleilun jäljiltä.  


Allasalueella on mahdollista nauttia virvokkeita ja pientä suolaista purtavaa. Tuo kuohuva mansikan kera on vaan niin kesäjuttu! <3


Spa-hetken jälkeen suuntasimme pikaisesti haukkaamaan vähän välipalaa, ja sitten olikin vuorossa hedelmäinen Recover Touch -kasvohoito, jonne suuntasin odottavin mielin.  Kuulostaa ehkä oudolta, mutta itselläni on ollut joku hassu "kammo" kasvohoitoja kohtaan, enkä ole sellaisessa koskaan aiemmin ollut. Itselleni teen kotona säännöllisesti erilaisia kuorintoja ja naamioita, mutta en ole uskaltautunut aiemmin ulkopuolisen käsittelyyn. No, se siitä kammosta, koska tämän 30 minuutin hoidon jälkeen olen ihan koukussa! Oi, se tunne, kun iho hehkuu sileänä ja hyvinvoivana. Kiitos vielä hoidon tehneelle ihanalle Annikalle, joka antoi vielä lopuksi suosituksia omalle herkälle ihotyypilleni sopivista tuotteista. Tähän asti olen hoitanut ihoani vähän liiankin kovin ottein, joten nyt on aika päivittää etenkin käyttämäni kuorintavoide hellävaraisempaan entsyymihoitoon. Tästä voisin täällä blogin puolella kirjoittaa lisääkin, koska moni varmasti painii samantyylisten ongelmien parissa hieman haastavan sekaihon kanssa.


Toivottavasti teillä oli kiva juhannus ja palataan taas pian!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig